Elämän kriisejä ja toipumisia

  Äiti ei ole paljoa ehtinyt kirjoitella kesän mittaan.  Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin äiti ei ole kirjoittanut Yhtään mitään kesän mittaan. Rivin riviä!

Äidillä kun on pitänyt kiirettä.  Aina vaan ja lomillakin....

 Oikesti äitillä on ollut henkilökohtaisia Kriisejä. On pitänyt miettiä itsensä uudelleen. Koota palaset ja
määritellä itsensä virallisesti. Keski-ikäiseksi.  Tasapaksuksi ja tylsäksi keski-ikäiseksi. Kuulostaa aikamoisen pelottavalle?

Tästä suuntana sitten on vanhuus, harvenevat hiukset, otsarypyt, allit ja jenkkakahvat, lapsenlapset ja hauta. Paitsi että osa tätä tavoitetta on saavutettu jo aikapäivät sitten, on ne äidin kulmat kurtistelleet lapsiperheellisen elämässä jo sangen moneen otteeseen, eikä suurperheen äidin vatsanahkakaan nyt niin elastinen enää ole.

                     Näyttääpä se suurperheellisen tulevaisuus kertakaikkisen upealle...

Mutta mitäpä muuta voi odottaa kun lapsista vanhin siirtyi valtion hoiviin hetkeksi (Eieiei. En nyt tarkoita vankilaa vaan armeijaa.)  ja toinen kasvoi kodistaan ulos. Pullahti maailmalle, omaan (poikakaverin kanssa yhteiseen) opiskelija-asuntoonsa. Rinta riemua täynnä suunnitteli loppuelämänsä ensimmäisiä hetkiä, pakkasi jä lähti. Jättäen äidin ihmettelemään tyhjäksi jäänyttä huonetta, eskaripiirrustuksia, päiväkodin diplomia ekoista hiihtokisoista, futispokaaleja ja kaikkea sitä mitä vanhimman tyttären lapsuusvuosiin mahtui... Sitä mitä äidin noihin vuosiin mahtui...
             
                                                      Ja niin äiti vanheni yhdessä yössä.

                                  Johan sellaisesta menee yhden äiti-ihmisen korttipakka uusiksi.

Lääkkeeksi tähän äiti ehdotti yhteistä lomamatkaa, johon teini-ikäinen kotona-asuja heti innokkaasti yhtyi. Joo, menkää vaan.

Lisävahvistus loman tarpeesta tuli varoittamatta yhtenä kesä-aamuna,  naapurin sedän muodossa. Naapurin setä tuli nimittäin ilmoittamaan, että pellolta on löytynyt kuollut kissa. Jäänyt niittokoneen alle.  Sanonta  noutajasta tuli siis hyvinkin konkreettiseksi tässä perheessä.  Niin Viikatemies korjaa satoa...
    Tämä oli  se viimeinen niitti äidin lomahaaveisiin. Punaisin,  itkettynein silmin koko perhe suunnittemaan siis lomamatkaa...

Siten,  koko jäljellä oleva perhe, teiniä lukuun ottamatta, pakattiin autoon ja matkattiin suomen suloiseen  suveen. Autossa oli ahdasta ja ilo ylimmillään, leikillistä vedonlyöntiä harrasteltiin siitä, kuinka monta kilometriä jaksetaan istua ilman minkäänlaista rähiköintiä. Hurjimmat veikkaukset olivat puoleenmatkaan, mutta valitettavasti äidin arvaus oli lähimpänä totuutta. Äiti kun arveli rauhan riittävän noin  25 km....

Kotiin jäävää  eläinkatrasta ja perheen teiniä varten houkuteltiin paikalle ystävän fiksu täysi-ikäinen poika, jotta perheellä siis olisi edelleenkin koti, johon palata lomien jälkeen ilman mittavia rakennus -ja korjauskuluja.

No, loma meni niin kuin lomat nyt aina tässä perheessä tuppaa menemään... Parin päivän sateessa värjöttelyn, vatsataudin ja hampaitaan huutavan pikkuvauvan jälkeen viisaat vanhemmat päättivät palata takaisin kotiin.

 Rahat sitä ennen onneksi ehdittiin tuhlata monenmoiseen järjettömyyteen Kuopion Ikeassa. Kaikkihan nyt tietysti tarvitsee tuplakoon pussilakanoita -varsinkin jos et omista yhden ainutta tuplakoon peittoa. Koristetyynytkin olivat ilmeisen tarpeellisia, siitä päätellen että joka tyyny pyörii aina kenenkin huoneen lattioilla. Ja niille muovisille kipoille äiti ei ole vielä tänäkään päivänä keksinyt mitään järkevää käyttötarkoitusta. Se osa rahasta mitä ei hummattu muutoin vain menemään, unohdettiin Ikean kahvion pöydälle. Tiettämättämme saatoimme kyllä tehdä jonkun muun onnelliseksi ko kahvilassa.

Kotimatkalla perheen poika (josta olen blogissani käyttänyt vokaalia O) kiteytti koko perheen ajatukset yhteisistä lomamatkoista " mä en lähe teijän kaa enää yhtään minnekkään autolla, edes Power Parkkiin. Korkeintaan Wasalandiaan."

                                                      Aika fiksu lapsi, vai mitä?




# Ilmeisesti perheen äiti on kuitenkin perusluonteeltaan melko positiivinen ihminen, koska suunnittelee jo uutta matkaa. Äiti myös toipui melkoisen nopeasti tehtyään pieniä laskutoimituksia sen suhteen, kuinka vanha äiti todellisuudessa onkaan kun nuorin lapsista on sen ikäinen että alkaa haaveilla omasta kodista. Siihen menee vielä, hetkinen... Piiitkä aika. #









   

Kesälomalla

Ihanaa olla kesä lomalla!

 Kesäloma alko hyvin. Mä oon ollu jo uimassa kolmesti vaikka vesi onki mun mielestä tosi kylmää aluks, mut sitte ku on ollu hetken vedes nii tuntuu paljon lämpimämmältä.

 Mä meen keskivikkona mun kaverin luo yöks. Me suunniteltiin et ostetaan jotain hyväskää ja et me valvotaan. Se on tosi kiva vaikka menee seiskalle, mut ei sillä oo välii ainakaan mun mielestä. Mun mielestä on hassuu et se on mua pienempi ja mä oon kuitenki menos vasta vitoselle.

 Isi lupas et me mennään tänä kesänä powerparkiin! Eiks oo kivaa?!

 Mä oon huomannu et äiti kirjottaa enemmän ku mä tätä blogii ja sit se kirjottaa pitempii juttui ja mä tälläsii noin kaheksan rivisii.

                                                   heheheee. 

Lelu-elämää ja mökkeilyä.

Suurperheellinen on pitänyt hiljaiseloa blogissaan. Mutta sitäkin äänekkäämpää onkin ollut sitten kotirintamalla. Nimenomaan rintamalla,  juu.

 Suurperheen Lapset sitten  vihdoin pääsivät kirmaamaan kesälaitumille, kukin omista opinahjoistaan. Kaikki saivat todistuksensa ja toiset  stipendinsä , tosin yhden omaa todistusta äiti ei ole vielä(kään) päässyt näkemään,  sattuneista syistä... No, kärsivällisyys on äidin toinen nimi. KVG...

Täällä  kotirintamalla onkin sitten meno ollut kuin talvisodassa. Tosin paljon helteisemmässä säässä.  Ja aseena on käytetty ihan perinteisiä vesipyssyjä, onneksi... Vaikkakin kesäisen talvisodan mottona on enemmänkin ollut; kaverille ei jätetä, kuin kaveria ei jätetä. Tämä säännös koskee erityisesti jäätelöä, mutta kohtaa voi näköjään soveltaa mihin tahansa elintarvikkeeseen..

Jopa siinä määrin että äidin pään sisäinen pommi pääsi purkautumaan. (Se on se kuuluisa viimeinen pisara.)  Oikeastaan se vaan paukahti, mutta on paljon makeempaa puhua/kirjoittaa räjähdyksestä kuin mistälienee  tuhnahduksesta... Sitä paitsi; tuhnahdus voi äidin mielestä kuulua ihan molemmista päistä, joten selvyyden vuoksi... Loppukevään aikana kerätyt höyryt nyt vaan pääsivät livahtamaan äiti-ihmiseltä ilimoihin. (Ja edelleenkin asialla tarkoitetaan verbaalisia höyrynpäästöjä. )

 Meidän onneton teini (lähimmät lukijat arvaavat kyllä kuka) meni ja hajotti pikku-eskarin vesipyssyn. Meidän leluntestaus-kokemuksella tuo pyssy kyllä kesti tavanomaista kauemmin  -peräti viikon oli ehjänä. Tuon onnettoman lelun takia tuli paha mieli  niin  tulevalle koululaiselle kuin teinille kuin myös äitille. Lähinnä kuitenkin lastensa takia, ei hajonneen pyssyn.

 Loppuviimein kaikki kävi kuitenkin suht hyvin. Äiti pyyteli kaikilta tasapuolisesti anteeksi ja koulutiensä aloittava kuvittelee saavansa tilalle Uuden, Isomman ja Kestävämmän vesipyssyn.  (Vaikkakin tämän perheen lelut kyllä pitäisi valmistaa ratakiskosta jos mielii että pysyvät ehjänä, edes viikkoa pidempään.)

Sitä jotenkin äiti-ihminenkin rentoutuu paremmin sellaisen purkauksen jälkeen, jopa siinä määrin että rupeaa kasvatuskysymyksissä ote lipsumaan... Ihan luvan kanssa lähti suurperheellisen lapsi kavereineen mökkeilemään, ihan ilman äitiä ja isää. Ajatella.

 Kysyipä vielä äidin poliittisia linjauksia Kuningas -Alkoholin suhteenkin. Juup. Lupa myönnetty, ihan siis hillittyihin ja pieniin... Äiti kun on sen verran vapaamielinen ja leväperäinen kasvattaja. Ja niin pakkasi perheen poika-lapsi iloisesti Siwan pussikaljat ja sinapin lakkuhun ja lähti. Noin se on nopiaa ja heleppoa.

 Toista se olisi äidin pakkaaminen. Pakattasiin lähes koko lääkekaapillinen tavaraa, koko kaapillinen vaatteita, sateen, paisteen ja muiden luonnonmullistuksien varalle ja vielä vaipat, vaunut, kantoreput ja tismitkä muut... Ilmankos äitiä ei ole huvittanut... Tosin äiti kyllä eilen salaa soitteli mökkinaapurilleen, että mitenkä pojat on pärjänny.... Ja kuulemma hienosti on mennyt. Eivät ole päässeet hukkumaan, eivätkä myöskään kuolleet nälkään.

 Mökkeilyn parasta antia ovatkin ehdottomasti mökkinaapurit. Siinä missä Normisuomalainen haluaa kaiken maaliman naapureita karkuun mökeillensä niin äitipä haluaa mökille juuri sen takia.  Suurperheellistä on kyllä onnistanut asian suhteen, meillä nimittäin on ehkä maailman parhaat mökki-naapurit!

Ja kerrottakoot nyt vielä, ennen kuin sosiaalitoimen kuumalinja  tukkeutuu huolestuneista kansalaisista, että mökkeilevä poika kavereineen on jo jokunen vuosi sitten ohittanut täysi-ikäisyyden merkkipaalun.

Eino ja minä

Kesä,

Voikukkameri

ja  kesän tuoksu.

 Mitä tuohon  voi  lisätä?

                                                                           
                                                               Eino Leinoa, olkaa hyvät :)

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?

Mitä on tämä hiljaisuus?

Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,

tää suuri ja outo ja  uus?

Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat

ja metsässä puhuvat puut.

Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat

ja toivot ja tou’ot muut.

Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,

kaikk’ on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin

ja tuoksuvat rauhaa syvää.

                                                     

Kerronpa sinulle tarinan... jonka joku kertoi joskus minulle.

Heinä tuoksuu hyvälle.  Laitan nahkatakin paremmin pään alle ja kuvittelen makaavani rannalla.
           
               Haistelen, vedän kesän tuoksua itseeni niinkuin epätoivoinen narkkari piikkiä  ja toivoisin ettei se koskaan loppusi. Kesä ja lämpö.

Silloin ei katsos tarvitsisi mennä kouluun. Ei tarvii kuunnella opettajien tyhjää puhetta, raapustuksia taululle. Kukaan ei käskisi istumaan suorassa, olla makaamatta pulpetilla. Nukkumista.
Mä en nimittäin jaksa enää. Istua oikein, olla oikein.

 Mitäpä minä opettajien tiedolla tekisin, mihin sen laittaisin? Kun on isompiakin ongelmia. Suurempia kuin se onko läksyt tehtynä. Tyhjän jauhamista. Siltä se ny vaan tuntuu.

Opettaja saarnaa kuola suupielestä roiskuen ja katson koska siltä valahtaa paidalle tippa. Sit se vaa odottaa että mä kommaisin sille jotain.   NO ei kuule paljoo kiinnosta. Mä en ees tiedä  mistä se puhu. Kai se valitti jotain... Sinä sitä, sinä tätä.....justii ja joo.
 Vittu. lopettais jo. Mun silmät naulautuu viisareille. TIk.... tAk... Aika matelee luokassa ja musta tuntuu et oon tääl vankina, mä en ees pysty hengittää täällä kunnolla. Ajatukset vaan ravaa eestaas sitä samaa.

Ne taas ryyppäs eile ku mä tulin kotiin. Mä tiesin sen jo rappukäytävässä, verhojen asennosta. Siivoojan pesuaineen haju sekottu tupakkaan, jota ne veti sisällä. Ja  naapurin eukko katto taas pitkään mua rapussa, sillee säälivästi. Kai se odotti et mä moikkaisin sitä tai jotai. Mut mite pystyy moikkaa jotai jos ei voi kattoo ees silmii? Pelkkää teatteria.

 Mä vihaan olla mä. Vihaan tätä typerää teatteria. Mutsiki  tuli koululle esittää.  Närkästyneenä,  kesken firman kiireiden. Ne kummasteli open kaa yhessä et mikä mua vaivaa ku oon tämmönen.  Reksiki kummasteli. Ja kuraattori. Mua rupes tahtomattani naurattaa-  Kummastelijoitten kerho.

Mitä mä olisin sanonu? Et mutsi ryyppää ku ne eros?  Eheeiii.

                                                  Ei mulloo valtuuksia valittaa.
                                                  Relaa vähän- kaikki hyvin.

Mut sitä ei mutsikaa tienny, et mua satutti se ryyppääminen. Mua satutti ku sitä satutti.  Ne ei tienny et mä en pystyny tehä läksyjä, ku mä en pystyny olee ees kotona. Ne syytti mua ku mä haisen tupakalle. Ehä mä ees polta.
Niin.  Että mikä on kun ei koulu maita?

Joskus mä vielä sanon. Joskus mä vielä näytän niille. Mustaki tulee jotain, jotai muuta mitä mun todistus väittää. Sit ne puhuu musta kaikkee opehuonees ja muistelee kui hiljanen ja huomaamaton oppilas mä olin.
 

vertaistukea äidille

Vauvatapaaminen.

Että mikä? 

Vauvatapaaminen. Äiditkin pääsivät mukaan.

Lauma freesejä, tuoreita äitejä istuu neuvolan odotustilassa vauvojensa kanssa. Nuoret ja nätit äiti-alokkaat hymyilevät ystävällisesti uudelle tulokkaalle. Eli  minulle -rouva suurperheelliselle. 

 Ja  että mä hikoilin. Niin kuin pieni possu. Tai mitäpä sitä vaatimattomaksi. Mä hikoilin niin kuin valtava  emakko. Miltä voikaan näyttää keski-ikäinen,  hikoileva ja imettävä (joka sinänsä on yksi ja  sama asia) nainen puskettuaan rapakuntoisena viisi kilometriä lastenvaunuilla? Kun ilman lämpötila on yli 20 astetta?

No, mä näytin just sille.

 Positiivinen asia oli kuitenkin se hymyilevä nelikuinen nahkahammas siinä äidin kyljessä.   
 
                                Hyväntuulisena, valloittamassa sydämiä,
                                                                       pelkällä olemassa-olollaan.

Eipä siis ollut äidilläkään vaihtoehtoja, muuta kuin sopeutua äitilaumaan.  Vaikka suurperheellinen  kammoaakin uusia ja vieraita tilanteita (ja tämä taatusti luettiin sellaiseksi) niin uteliaisuus piiskaa äitiä liikkeelle useammin kuin arvaakaan. Joskos sitä vaikka tutustuisi ihmisiin sitä kautta. Pakko on kaikkea kokeilla, ainakin kerran. Vertaistukea på venska ja vinska. 

Neuvolan tädit kyselivat ja tuoreet äidit kertoilivat silmät säkenöiden. Ja kivahan niitä olikin kuunnella, olo tuli jotenkin äidilläkin  raikkaammaksi -kielisuihkussa. Tosin saattoi äidiltä mennä jokunen sananen ohi korvien, mutta sen verran äiti oli kuitenkin kartalla että älysi keskustelujen koskevan edelleen synnytyksiä, eikä esimerkiksi auton korjaamista. ( Vaikka siitä ko kirjoittajalla olisi varmasti riittänyt asiaa enemmänkin. Autossa kun tuntui menevän taas kaikki liikkuvat osat uusiksi.)

Äiti oikeastaan nautti kuulijan roolista. Siinä kun sai tarkkailla ja havannoida toisia.  Ei sillä, että äiti mikään stalkkeri olisi. Mutta joskus sitä on mukavampi vaan seurailla sivusta. Pakolliset omanvuoron kerronnat äiti yritti hoitaa mahdollisimman nopesti pois alta.. Mitenkä niin, miten meni synnytys?

                    Hei, haloo...Tää on  järjestysluvultaan seitsemäs lapsi. Syntyihän se.. >Plops.  Pullahti ulos. Kaikesta maailman kehityksestä ja edistyksellisyydestä huolimatta, teki lähes poikkeuksetta kipeää. Mutta niin sen  kuuluukin mennä. Äidin mielestä edellistä olennaisempaa on se, mitä tapahtuu vuosina synnytyksen jälkeen. Parikymmentä vuotta ainakin. Ja enemmänkin.  Ei riitä tavoitteeksi että kasvattaa lapset suht´ täyspäisiksi kansalaisiksi, vaan myös itse pitää pysyä järjissään ja mieluusti vielä hengissä siihen asti.  Se on suuri vastuu.

 Ei auta fillaroidessa valittaa, että kypärä istuu huonosti päähän.  Ei auta kun odottaa valojen vaihtumista punasesta vihreäksi ja sittenkin vielä katsoa. Mutta mitäpä sitä omien lastensa eteen ei olisi valmis tekemään?

  Nolon liikahikoilun välttämiseksi, seuraavaan ryhmän kokoontumiseen äiti on päättänyt ajaa autolla. Vaikkakin  ajoitus vertaistuen suhteen onkin toistakymmetä vuotta myöhässä, niin eihän tällaista tilaisuutta voisi jättää käyttämättä? 

#Huolimatta siitä että,  äiti on perusluonteeltaan kamala valittaja, niin nöyrä kiitos kunnalle, koska vaivautui järjestämään äidille tilaisuuden tutustua toisiin äiteihin.#

Stundars

Olin tiistaina Stundarsissa mun veljen kaa . Koska meitä on vaan jotain 30 oppilasta koko koulussa niin mentiin tietysti koko koulun kanssa.

 Siellä oli kivaa koska siellä oli kaikki vanhan aikasta ja mä tykkään vanhan aikasista kodeista ja esineistä.
Siellä oli oikeita lampaita, puusta tehty lehmä, possu ja hevonen ja kaikkee muuta kivaa.

 Me nelos luokka, eli siis minä ja mun kolme kaveria kuljettiin siellä kolmiste, ku meillä on nelosella vaan neljä oppilasta. Ostin kaks tikkarii, yhen keskikokosen ja toisen pienen. Ostin myös jäätelön. Siellä oli puuseppä ja jotain muuta kivaa. Me oltiin eka tunti koulus ja sitte me lähdettiin. Me neloset oltiin vierekkäin bussissa niinku me sovittiin.

Lopuks me mentiin siinä vieressä olevaan pieneen leikki puistoon. Siellä oli karuselli, joku ihme hökkerö, liukumäki ja joku ihme keinu. Noin kaheksan oli siinä karusellis ja yks kuutos luokkalainen anto vauhtii. Se oli kivaa. Sitte me tultiin koululle ja oltiin pihalla siihen asti että seuraava tunti alko. Sitte loppu koulupäivä oltiinkin puutöissä.

maakuntamatkailua ja viimeisiä viedään...

Äiti harrasti  maakuntamatkailua. Matkailu kun kuulemma avartaa mieltä. Saa uusia näkökulmia ja silleen. Jopa presidentit sitä tekee työkseen niin miksi ei äiti sitten huvikseen.

Näkökulmista äiti ei osaa sanoa, mutta lompakko avartui hiukan eilisestä enemmän. Menovesi autoon kun ei vielä toistaiseksi ole ilmaista.

Ensin vaan piti saada herra Öö ja kumppanit kukin omiin toimistoihinsa tekemään, mitä nyt kukin siellä tekeekään. Pikku-eskarilainen ja kolinan koululaiset opiskelemaan. Ja teini teatteriin. Äiti alkaa olla sitä mieltä,  että äidin Lomaillessa   kotona,  äidin työpaikka (joka siis on sama kuin teini-vokaalin koulu) on muuttanut enemmänkin liikunta-ja leikkipainotteiseksi opinahjoksi.

 Nimittäin joka kerta kun äiti muistaa Hyvänä-äitinä kysyä, mitä tulikaan läksyksi, niin vastaus on joko: meillä on huomenna teatteria tai vaihtoehtoisesti liikuntapäivä. Ja tosiaan nyt sattui vuorossa olemaan se teatteri...

Maakuntamatkan eka etappi oli neuvola. Pikku-Ää sai ensimmäisen (ja perään toisen) rokotuksen. Todettiin tätin kanssa yhdessä että äitillä oli vallan loistava lapsi. Iloinen ja nauravainen ihmisen alku, jota äiti muisti syöttää hyvin. Tätä vauhtia kun pikku-Ää kasvaa niin pikku-Ää on kohta iso-Ää.  Kilo per neuvola-käynti.

Todettiin myös että pikku-Äällä on keuhkot vallan mainiossa kunnossa. Valtava parku kajahti ilmoille kun täti tuikkasi rokotteet reisiin. Äitiäkin itketti ja maito valui pitkin äidin paitaa, se kun on luonnon oma tapa reagoida vauvan itkuun... Siitä olikin hyvä jatkaa eskariin keityskeskusteluun vai mikälienee miten kaikki on mennyt-keskusteluun (18km).
           
                 Matkaa olikin taitettu siinä vaiheessa jo 25km+25km+5km = paljon polttoainetta...

Kehityskeskustelu kehittyi äidille mieleiseen suuntaan. Poika pääsee aloittamaan syksyllä koulunsa,  vaikka parit äänteet onkin vielä ihan hukassa. Saadaan sitten eskari-todistuksen mukana kotiläksyjä kesäksi kotiin.. Kyllä se ässä ja ärrä sieltä pikkuhiljaa tulee. Ässä on jo oikeastaan hallussa, se vaan pitäisi opetella liittämään johonkin sanaan. Paappa ehdotti saatana-perkelettä, siinä kun on molemmat kirjaimet...

 Iltapäivällä äiti pakkasi pienimmästä päästä lapsia autoon, suuntana tällä kertaa Laihian Kössihalli. http://www.youtube.com/watch?v=nIpaogr20Q0

Ja näin Äiti säästi taas pitkän pennin. Osti tavaraa jota ei siis tarvinnut ja jätti ostamatta ne jota olisi tarvinnut. Onneksi herra Öö kävi illalla samaisessa putiikissa (äidin tietämättä) hakemassa puuttuvat tiskirätit ja muut tuikitärkeät...

 Lopullisia ajokilometrejä Tämä suurperheellinen ei viitsi edes miettiä. Niitä kun on paljon, se on se yksi maalla asumisen riemuja. Me kun ei olla kaukana kaikesta vaan kaikki on kaukana meistä.  Ainoa lähellä sijaitseva paikka on se Eimikään Eimissään...

 Nyt  Äiti  on vähän väsynyt.  Sellasia t-paitojakin on myytävänä - kuulemma. Äidin lapsetkin on vähän väsyneitä. Osa sen takia ettei uni tule simmuun ajoissa ja osa muuten vaan -kesää odotellessa. Ja kärpäsiä.  Tai siis kärpäset on kyllä jo tulleet.  Mikäs niillä ollessa - ruokaa riittää-  koko pellon verran syötävää. Sitä ittiään...

 Ja Koko perhe yhdessä ( muun koulun ja opettajakunnan kanssa) odottaa vain sitä Hetkeä kun suvivirren viimeinen säkeistö kajahtaa ilmoille. Vielä viimeiset aamuherätykset. Viimeiset kokeet. Viimeiset läksyt. Viimeiset viikot. Päivät. Viimeisiä viedään... Nämä rutistukset olisi vielä jaksettava, ennenkuin suurperheen nassikat pääsevät kesälaitumille.

mummuja ja mummuja

                                 Suurperheellisellä on ollut kiire.     Mukamas.

          Ihan tietysti omaa syytään ja tahallisesti tuotettua kiirettä. Se kun on niin muodikasta nykyään. Olla kiireinen.      
                         
                            Omaa tyhmyyttään hankki jälkikasvulleen trampoliinin.

Nyt sitten äiti istuu illat pitkät huolestuneen näköisenä nenä kiinni lasissa. Tai vaihto-ehtoisesti seisoo valmiusasennossa puhelin kädessä ulkona, valmiina ensiapuun.

Normi nassikathan jaksaa kiinnostua tarmpoliinista ostohetkestä seuraavaan viikkoon tai korkeintaan siihen asti kunnes sade alkaa, mutta suurperheellisen  jälkikasvu on sitä mieltä, että siitä se riemu vasta revitään...  Ja mitä useampi nappula   kumimatolla pomppii samanaikaisesti , sitä makeemmat ilmeet on äidillä. Ilmeisesti suurperheen lasten geeniperimään ei kuulu minkäänlainen itsesuojeluvaisto.

 Mottona äidin  mukuloilla voisi olla:  Mitä isommat voltit, sitä valkosempi naama. (Äidillä siis.)
(Tässä vaiheessa pitäisi jo lujasti koputtaa puuhun/päähän kun näinkin pienillä loukkaantumisilla on selvitty tähän mennessä, joskin nyt joka lapsi ontuu jos johonkin suuntaan.)

Lisäksi äidille on tuottanut jonkin sortin aktiviteettiä suvun vanhin mummu (tiettävästi vanhin). Mummu kun on siitä kiusallinen tapaus yhteiskunnalle ettei suostu kuolemaan pois. Yli 90 ja aina vaan jaksaa porskuttaa.

Kiusallista  se on yhteiskunnalle siksi, ettei virallinen taho oikein tiedä miten mummun kanssa pitäisi toimia. Ei ole enää nopsat juoksu-jalat, eikä niin terävä pää, mutta kuitenkin edelleen tietää mitä tahtoo. Juu.

Kotipalvelu käy kerran viikossa, eikä mummu edes enempää haluakkaan.

                                                           Vieraita ihmisiä.
                                       Omaan kotiin. Huseeraamaan ja määräämään.
                                               Kun on aina tottunut itse tekemään.
                                                      Ja tehty niinkuin on haluttu.
                                                                      Itse. 

Jos kerran viikossa suihkuun autettuna... Lisäksi mummu olisi onnesta ympyrällään jos löytyisi joku kodinomainen paikka, missä olisi riittävästi hoitajia ja hoitajilla aikaa. Mutta kun suuntana on ajaa alas jo olemassa olevat laitoksetkin niin paikat on todella kiven alla. Itseasiassa mullan alla - jos oikein ruvetaan asiaa miettimään... Tämän hetkiset jonot kun ovat toista vuotta ja kuinka pitkä on elämänlanka yli ysikymppisellä?

Kutseninan Martan ja kumppanien sote-uudistus ei taida kovinkaan paljon koskettaa tätä mummua...
Mutta jos uudistuksen taso on samaa kuin tähänkin asti niin,  onko tuon nyt niin väliäkään?  Taitaa olla sen verran pitkä ja leiskuva tie, ettei mummu ehdi niitä polkuja tallata enää siinä vaiheessa kun/jos asia etenee kahvien juonnista  käytännön toteutukseen.
                                                                                                                        http://yle.fi/uutiset/maria_guzenina-richardsontyoryhman_aikaansaannoksilla_ei_pyyhitty_poytaa/6574398


Nyt siis täytyy vielä painottaa että Äiti Rakastaa vanhaa mummua. Piste. Ja siitä ei ole enempää keskusteltavissa. Sen minkä kirjoittaja voi tehdä mummun eteen, sen kirjoittaja tekee. Yhdessä oman äitinsä kanssa. Virallinen nimitys asiasta kai hienosti, omaishoitaja. 

Lapsena äiti vietti paljon aikaa mummun hoivissa ja sisarusten kanssa  siitä tulikin aina mojovat tappelut, kenen vuoro oli sillä kertaa jäädä mummulle yökylään...  Mummu kun aina teki plättyjä, leipoi pullaa, kutoi sukkaa ja ne marjaretket mitä tehtiin  ja ja ja....              

Lukematon määrä ihania asioita.  
                                         Rakkaita muistoja.   <3                                                                                                          
                                                       Ja niin osat ovat vaihtuneet...

                               Hoivaajasta on tullut hoivattava. Ja hoidettavasta tullut hoitaja.


#Kyseessä oleva  mummu ei viralliselta sukulais-statukseltaan ole meidän mummu, sen kummemmin kuin muidenkaan mummu, koska  mummulla ei ole omia lapsia. Mutta koska sukulaisuus-suhde on kuitenkin olemassa ja iän puolesta mummua voi kutsua mummuksi, kutsumme mummua mummuksi. Kirjoittajan lapsilla  toki on yksi oikea virallinen mummu- eli kirjoittajan oma äiti. Ja muutama väärä, joita kirjoittajan lapset ovat omineet itselleen. Tai ainakin lainaavat välillä...#


               Joten rakkaudella kaikille maailman mummuille, joko omille tai toisten omille:                                                          

                                        Olette rakkaita, olette ihania, olette arvokkaita.
                                            Olette tärkeitä. Jokainen omalla tavallaan.
                                     
                                               

tätähän tämä nyt sitten on...

 Äiti-ihminen tuntee tällä hetkellä itsensä surkeeksi blogin pitäjäksi...

Mutta kun tämä on tätä...

yhtä puuroa koko viikko...

Ja sitten kävi näin....

nimittäin meijän Täplä...

ryhtyi suurperheelliseksi.

kissan pentuja ja trampoliinillä pomppimista

Tänään kun tulin koulusta äiti sano että meille on yllätys! Mä pidän yllätyksistä. Äiti vei meijät Oon huoneeseen ja siellä makas meijän kissa Oon sängyllä ruokkimassa neljää pientä kissan pentua! Mä oon vieläki yli yli innoissani! Sillä mä rakastan kissoja ja kissan pentuja! Yks niistä oli pikimusta sillä oli kyl ihan yli yli pieni valkonen laikku siitä tulee varmasti nätti\komea  tyttö\poika kissa. Meille tuli viikonloppuna trampoliini se on kivaa koska mun mielestä meillä ei ennen oo ollu tramppa. siellä on kiva pomppia ja leikkiä possua tai muumiota äiti on kieltäny tekemästä voltteja koska siinä voi satuttaa ittensä pahasti mutta en mä ees tee voltteja sillä kerran ku mä olin mökillä meijän naapurin ( äitin kaverin) trampalla pomppimassa niin mä tein voltin ja sitte pä päädyinkin niskoille. Se sattu tosi kovaa.

Torstai on toivoa täynnä :)

Eletään hetkessä!!

 Elämä on ihanaa!!

Nautitaan siis tästä päivästä. Täysillä :)

vappua...

 Kevään pakanalliset kinkerit on nyt onneksi pakollisesti vietetty.  Marssimaan ei suurperheellinen joutanut ja mieltäkin osoitettiin vain kotimatkalla, mutta jenkki-autojen kulkueeseen sen sijaan päästiin eksymään, ihan vahingossa...

  Jonossa oli vaikka minkälaista ameriikan ihmettä. Leveitä periä ja muhkeita muotoja, sporttista ja matalaa mallia  ja sitten tämä meidän auto...   Joka siis tuotti varmasti  yhtä hämmentyneitä ilmeitä jenkkiautoilijoissa kuin äidin ilme oli tuijottaessaan kiiltäviä kromipintoja ja lieskoja autojen kyljissä...

Näky oli kyllä kieltämättä komea  : )

Onneksi kuitenkin äiti välttyi julkiselta nolaamiselta ja tajusi ajoissa poistua vähin äänin paikalta.

Hattara on yhtä hyvää kuin aina. Paitsi pikku Yyn mielestä. Pikku Yy katselikin ihmeissään kun äiti ahtoi innolla tyynyntäytteiden näköistä tavaraa sisuksiinsa...

 Vielä oudompi asia pikku-Yyn mielestä oli se kun  Aikuiset ihmiset olivat vetäneet päähänsä ja päällensä mitä kummallisemman näköisiä juttuja - naamareista ja peruukeista haalareihin ja töräyttelivät torvilla ja käyttäytyivät muutoinkin melkoisen erilailla vrt. normaaliarkeen.

 Ja erityinen närkästyksen aihe oli yleinen roskaaminen. Miten tekopyhää oli äitin valittaa Yhden karkkipaperin heittämisestä kadun varteen,  kun torillinen ihmisiä kokoontui  yleiseen rellestämiseen ja tori muistutti juhlinnan jälkeen lähinnä kaatopaikkaa...

 Ilmeistä kuitenkin on, että suurperheellisen lapset viettävät sen verran ankeaa lapsuutta etteivät ymmärtäneet  tuon taivaallista juhlan luonteesta, joten ihmettely torilla jäi sangen lyhyeksi.

Äiti kiittää kaikkia torilla olleita. Kävimme lasten kanssa ehkä tämän kevään mielenkiintoisemmat keskustelut aikuisista ihmisistä ja suomalaisista juhlaperinteistä...



#Suurperheellisellä olikin kotimatkalla paljon selitettävää...#

Aurinkoista vappua :)

meidän perheen vappua...

 T. Äiti ja sen tytär

kirpparilöytö

                                            Kirpputori. Kaikkien aarteiden äiti.

                                       Suurperheellinen rakastaa kirpputoreja.

Ne on tälle äiti-ihmiselle sekä ostos- että ajanviettopaikkoja. Siinä missä nuoriso voi hengailla ostareilla niin äiti-ihminen viihdyttää itseänsä kiertelemällä kirppareilla.

 Mitä  kätkeytyykään myytäviin tavaroihin?  Kenellä on muka noin isot jalat? Jopas tällä on ollut hyvä maku. Mikä tämä on?  Tässä on varmaan kaksosten vaatteita jne.. Tarinoita tarinoiden perään.

Nyt kuitenkin äidin kulkusuunta oli toinen. Poikkeuksellisesti äiti MYI kirpparilla tavaroita. Pelkästään pieneksi jääneistä jalkapallotavaroista olisi jo yhdelle joukkueelle välineet.

 Saatikka sitten vaatepuoli. Vaatteita suurperheessä löytyy joka kokoa, väriä ja mallia. Melkein voisi isomman vaateketjun edustaja tulla opintokäynnille suurperheellisen vaatekaapille. ( Ei kuitenkaan haistelemaan uusimpia trendejä vaan toteamaan miten heikkolaatuisia nyky-ajan vaatteet on. Pikkuvokaalit tekevät kokoaikaista ja  pysyvälaatuista kulutuksen kestotestiä, jossa yleensä vaate jää käyttäjälle kakkoseksi.)

Silmä kovana äiti sitten kyräili hyllyjen välistä, menisikö kukaan juuri Siihen kohtaan, ottaisiko vaatteen koriin ja kävelisi pois...  Taas kai voidaan todeta kuinka hurjan jänniä ja kiinnostavia äidin päivät voivatkaan olla.

Ja vaikka äiti Lupasi itselleen ja herra Öölle että sinne vain viedään tavaroita niin kuinka kävikään... Äidissä on pikkusen kai Sulo Vilenin vikaa... Piti ostaa kun halavalla sai...



                 

neiti-pikkuneitin menopeli

pikku-neiti itse :)

                         Luultavasti äiti on kyllä tähän mennessä enemmän ostanut kuin myynyt..

uudet vaatteet

moi !

 äiti on ostanu mulle sukkahousut sellaset mustat jossa on ruskeita raitoja syksyksi  se on ostanut mulle myös housut sellaset mustat joissa on kaksi teko taskua ne on hienot.

Me ollaan mun kaverin kanssa suunniteltu et me mennään kesällä kaupungille shoppailemaan. Me tarvitaan vaan kyyti ja lupa mut uskon et se käy äitille ja isille.

 Mä aijon ehkä viettää vapun mun kaverin luona ollaan suunniteltu sitä jo kauan mutta mä tarvin vielä äitin luvan. Me ehkä ajotaan ostaa serpenttiiniä, ilmapalloja, simaa ja ehkä vappu spreitä mutta en oo siitä varma mä uskon et ei saada sitä koska se sotkee aika paljon ehkä ku en oo koskaan saanu sellasta.

 Äiti osti tänään meille yli isot munkit mä oon syöny jo omani ja me aijotaan tehä vielä lisää kotona. Nam Nam.

Lapsista lapsilisiin

        Kuten suurperheellinen on jo aiemmin todennut, niin lauantai ovat suurperheellisen helmi.

Koko kylän ainoa pankki-automaatti lakkasi toimimasta tänään.  Koko kylä, äiti itse ja äidin pikku-vokaalit jäisivät ilman käteistä. Mikä menetys kunnan taloudelle ja paikalliselle marketille.

Tosin äiti on salaa tyytyväinen asian tilaan. Sehän on selvää säästöä äidille -joka sentti. Äiti siis viettää tänään             -älä osta mitään päivää,  ihan omaa sellaista. Ja vieläpä vapaa-ehtoisesti. Yleensä äidin - älä osta mitään päivät, ovat pakon sanelema juttu, joka johtuu ihan muista syistä kuin toimimattomista automaateista...

Tällä hetkellä tilillä oli kuitenkin katetta, kiitos suomalaisen perhepolitiikan. Tämän kokoinen lapsilaumahan nettoaa alempipalkkaisen työntekijän kuukausipalkan verran korvamerkittyä rahaa, eli  lapsitehtailulla ei siis todellakaan pääse rikastumaan. Joten motiivi suureen lapsimäärään täytyy olla joku muu..

 Lapsilukuhan ei koskaan ole perheen oma asia, vaan kaikilla kadunmiehillä saa olla asiasta oma mielipide. Ensimmäisen lapsen jälkeen ihmisillä on vakaa mielipide pikkusisaren tai pikkuveikan tarpeellisuudesta. Muuten ainosta lapsesta tulisi vanhempiaan ja kanssa-eläjiään kaltoin kohteleva tyranni.

    

 Toinen lapsi pitää suomalaisten suhdanteet vakaalla tasolla (ja avioliitot kriisissä) ja on ihan hyväksyttävä ja kiva asia. Mikä sen mukavampaa kun 2 lasta. Poika ja tyttö, tässä järjestyksessä.

 

Kolmas lapsi sen sijaan jo jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Joku jo kolmannen kohdalla kysyikin äidiltä, äidin omissa häissä että, miltäs tuntuu olla suurperheellinen? Mitä, kuka, minäkö??

Neljännen  kohdalla äidiltä tiedusteltiin löytyykö kotoa televisiota ja kysyttiin onko äiti kuullut ehkäisystä. Ja viidennen kohdalla syytettiin herra Öötä. Herra Öö on varmasti kulttuuritaustansa takia pakottanut äidin tehtailemaan tenavia...

Kuudennen kohdalla oli jo varmat tiedot lahkon laadusta ja seitsemännen kohdalla ihmiset kai yksinkertaisesti kyllästyivät puimaan asiaa ja vitsailemaan raamatun kehoituksesta lisääntyä ja täyttää maa. Ajattelivat varmaan äidin kiusallaan taas olevan pyöristymään päin.

 No kyllä juu..  Sen verran lahkolaisuudessa on perää, että äiti tunnustautuu saman lahkon jäseneksi, jossa on muutama muukin miljoona suomalaista. Äidistä kun on huomattavasti mukavampi tunnustaa sen laatuista totuutta että suvun juuret kulkeutuvat Aatamista ja Eevasta, kuin että menneiden aikojen esi-isät asuivat puussa.

                                        Sitäpaitsi; äitihän ei edes tykkää banaaneista.

# Tässä kohtaa äiti taas pyytää anteeksi, erityisesti niiltä ihmisiltä jotka tykkää banaaneista. #

 

Päivän helmiä... kirjaimellisesti.

                          Vielä ei kerrota, mutta kurkistetaan vähän... Mitähän täällä taas puuhataan...?

helmihetkiä...

luomistyö...

                           Puolivalmista ei koskaan saisi näyttää, mutta minkäs itselleen voi...

Pikasiivouksista ystäviin.

 Äidin silmät rävähtää auki. Tai siis aukihan ne on olleet koko ajan, nyt äiti vain katsoo kotia vieraan ihmisen silmin.   Nimittäin äidin ystävä on tulossa käymään.

 Vierailu aiheuttaa äidissä pienen vimman. Koti olisi saatava edustuskuntoon. Tai ainakin vähän enemmän siistiksi. Äidin päässä paukkuu ja soi. Tuntuu ettei millään kerkeä. Lapset onneksi auttavat äitiä siinä missä kykenevät. Eli pienet vokaalit siivoavat äidin kanssa, herra Öö karkaa korjaamaan polkupyörää ja Ii  tarjoaa äidille suklaata. Se kun on se yleisin tapa saada äiti hiljaiseksi.

                Mutta nyt ei edes tarjottu suklaa auta. Tässä on kyseessä Tosi.

 Tämä ystävä kun on sellainen täti, jonka  koti kiiltää. Aina. Äidin ystävä on sellainenkin tehotyttö, joka hinkkaa kotia ihan huvikseen, harrasteena ja vieläpä sellaisistakin paikoista, minne ei päivä paista. Äidin ystävä pesee kissat siinä missä matotkin. Joten siis kaikki siivoo mukisematta täälläkin.

 Äidillä ja ystävällä ei ole mitään yhteistä, paitsi ystävyys, joka siis on itseasiassa Paljon enemmän kuin ne puuttuvat yhteiset asiat. Ystävyys oli olemassa jo ennen lapsia ja herra Öötä.  Äiti toki tietää ettei ystävyys kaadu ihan pieneen sotkuun suurperheellisen huushollissa, mutta äiti myös tietää että kun ystävä tulee kylään niin lapset jostain kumman syystä saa orientoitumaan paljon tehokkaammin harjan varteen. Tällaisia ystäviä äidillä on harvassa!! 

             No, syödään pannaria (vaikkei ole siis edes  sunnuntai) ja ystävän tuomaa jäätelöä, tutkitaan mielenkiinnolla pusseja jotka ystävä toi mukanaan. Puhellaan mukavia ja päivitetään kuulumiset... Kunnes jostain asiaksi tulee veronpalautukset. Samassa äiti kiikuttaa ystävälle (joka osaa aika laajan kirjon erilaisia asioita) omat verokuponkinsa ja ystävä rupeaa heti laskemaan ja pohtimaan mitä paperiin voisi vielä lisätä. Missä? Koska? Kuinka? Miten?

    Ystävä tekee paperia ajatellen sangen laajan kyselyn äidille. Ja äiti vastaa niin totuudenmukaisesti kuin osaa eli; en tiedä, en muista, kuka tuollasta voi muistaa? pitäiskös tuommoinenkin tietää? Äiti kun ei ole koskaan ajatellut että paperi joka on jo tehty jossain valmiiksi, pitäisi tehdä vielä uudelleen valmiiksi. Tähän asti kun äidille on riittänyt tieto siitä lahjoittaako valtio äidille vai äiti valtiolle..

Täytyy kyllä myöntää että suurperheellinen tuntee joskus ystävän seurassa itsensä vähän Tyhmäksi, vaikka toki suurperheellinenkin osaa laajan kirjon erilaisia asioita...  Mutta virkkaamisen tai neulomisen jalo taito harvemmin auttaa vero-ilmoituksen täyttelemisessä, myöskään leipomisesta ei äiti ole vielä todennut vastaavaa hyötyä. Ainakin jos valtiolta meinaa takaisin jotai saada.

Onneksi kuitenkaan äiti ei ole ihan Lopullisen Tyhmä, joten äiti lupaa ystävälle kaivella esiin tarvittavat tiedot ja asiaan palaillaan uudemman kerran.



Illalla äiti miettii sellaisiakin, että mitä äidin elämä olisi ilman ystäviä?  Onneksi  äidillä on monta hyvää ystävää, joilla kaikilla on oma erityispiirteensä ja paikkansa äidin sydämessä. Kaikkia ei aina suurperheellinen ehdi tavata säännöllisesti, mutta silloin kun tavataan niin juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi.




 #Äiti lähettää voimahaleja kaikille niille ihanille ihmisille,  jotka äidin ystäväksi tunnustautuvat.#

Kevään merkkejä

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

  Kevät. Mitä siihen voi lisätä?

Tässä vuodenajassa on jotain niin raakaa. Lumen alta paljastuu ensimmäisenä ihmisten epäsiisteys ja puut on vielä ihan alastomia. Kuitenkin tuolla mullan alla tapahtuu jotain ja viimeistään toukokuussa koko maisema näyttää ihan toiselle.

Joki. 

Kaupungissa kaverin kanssa

         Eilen olin kaupungissa kaverini ja sen äidin kanssa . Ostin sieltä kaksi T-paitaa, sammaleen värisen ja ihon värisen, jolla nukuin yön . ostin myös kuudet korvikset. Ostin pakkauksen jossa oli; jäätelö,kirsikka,tähti,sydän,perhos ja rusetti korvikset. Mulla oli tosi kivaa, koska tykkään korviksista ja mulla on niitä tosi paljon.Lempi korvikseni ovat rusetti ja jäätelö.

           Sen jälkeen menimme Raksiin syömään. Menin hakemaan kolme kertaa pitsaa ja kolme kertaa limsaa ja kolmesti jäätelöä kahdesti otin sen päälle suklaakastikketta ja kerran kinuskikastiketta, (  se suklaakastike oli paljon parempaa kuin kinuskikastike )  jonka jälkeen olin ihan täynnä, tosin viimesen kerran kun hain jäätelöa niin se tippui lattialle (höh).

Lauantai-aamut on kyllä ilmeisen parhaita...

Valuu, valuu, valuu... Äiti tekee nopeita laskutoimituksia päässään. Niistä toimituksista ei tosielämässä varmaankaan olisi vastaavaa hyötyä, mutta äiti-logiikalla kyseessä on the thing. 

 Tuota vauhtia valutellessa, tulossa on todennäköisesti maanlaajuinen vesipula.  Mahtaako herra-Ööö  tietää että maailmassa on monia maita jossa kuivuus voi tappaa... Kyseinen  Äiti  omistaa valtavan globaalin omantunnon, jossa säästäminen, kierrätys, lajittelu ja kaikenmoinen ekohörhöily on kuuminta hottia.Siihen skaalaan  lasketaan myös ehdottomasti veden kulutuksen säätely.

Vihdoin suurperheellinen äiti kyllästyy katselemaan herra Öön maailmantuhoamisvimmaa ja sammuttaa hanan. Isi-ihminen vilkaisee hämmästyneenä  äitiä ja laittaa veden uudestaan valumaan. Äiti sammuttaa. Isi laittaa päälle. Äiti sammuttaa. 

Onko tässä joku valtataistelu menossa?- Isi kysyy hämmästellen. Isi kun ei ihan aina pysy mukana äidin  omintakeisessa ajatusrallissa.

"On. Ilmeisesti". Äiti vastaa, ilme tiukkana haasteeseen.
 Minulla on HEN -KI -LÖ -KOH -TAI -NEN ASIA TÄMÄN KATTILAN JA VEDEN KANSSA. JOTEN SALLITKO? Herra Ööö sanoo jo hieman kireämpänä ja laittaa veden valumaan. (mikä p¤#"##e  tuohon naiseen taas pisti...? On se viesti, joka on selkeästi luettavissa herra Öön otsaryppyjen alta.)

 Näkymätön, mutta uhkaava pilvi alkaa kerääntyä suurperheellisen keittiöön... Pallo on ilmiselvästi heitetty ilmaan ja odottaa seuraavaa lyöjää...

" No  otatko sä tohon teijän kokoukseen tiskiharjan mukaan", kysyy äiti ja purskahtaa nauruun...  Ei voi olla totta. Kahden Aikuisen keskustelua.  Herra Öökin onneksi tajuaa tilanteen tahattoman komiikan ja purskahtaa nauruun. Uhkaava Pilvi hajoaa ja sekoittuu lattian muiden pölyjen joukkoon...

Kenties äiti ei onnistunut tänäkään aamuna pelastaa maailmaa, uhkaavalta tuholta, mutta äiti pelasti ihan takuulla herra Öön kanssa koko perheen lauantai-päivän. 

                                          Äidin tulevaa ruokablogia varten... Eilisen salaattia..
                                          Yhtäkuin tänä aamuna voileiville :)


                                          
#Äiti etsii edelleen ratkaisua maailmaa uhkaavaan vesipulaan ja palaa asiaan löydettyään sellaisen. Ilmiselvää kuitenkin äidille  tällähetkellä on se, että pula ei taidakaan johtua siitä että isi laittaa kattilan likoamaan, vaikka kattila olisikin kymmenen litran Hackman#

hammaslääkärissä

mä meen mun kaverin luo yöks viikon loppuna. Oon oottanu sitä jo yli kauan ku ei olla tavattu pitkään aikaan.

 Tänään olin hammas lääkärissä ja mua porattiin. Se ei ollu kivaa! Mä otin puudutuksen ku se sattuu ku porataan. Mua on sattunu hampaaseen siitä asti ku puudutuksen vaikutus lakkas.

 Äiti anto mulle just särky lääkettä että mua ei enää sattuis niin kovaa. Ku kysyin äitiltä et 

- Mitä tapahtuis jos ottais jotain lääkettä turhaan.

 -En tarkottanu et mä oisin ottanu sitä turhaan ku kiinnostaa vaan.

 sitte äiti rupes sanoo et mitä vois tapahtuu jos ottais jotain lääkettä turhaan. Sen jälkeen kysyin et

 -Mitä lääkettä mä otin?

 äiti kysy sen jälkeen et -otitko sä sitä turhaan?

mä vaan sanoin et - EN mä just sanoin et mua sattuu IHAN oikeesti hampaaseen! 

Lusmuäidin aamukahvit

Äidin oma henkilökohtainen kahvinkeitin hajosi.

No, sinällään se ei ollut suuri menetys maailmalle, mutta tänä aamuna se kyllä vähän ketutti äitiä. Äiti kun oli sen verran tapoihinsa piintynyt ihminen, että halusi saada sen 2 ja puol kupillista kahvia JOKA aamu.

      Niin kuin tämän ikäiset ihmiset nyt ruukaa olla. Kyseessä on ilmeisesti joku  Keski-ikäisten ihmisten kirous... Mutta asiaan, eikä jaaritella!

 Nyt näytti kuitenkin pahasti sille, että äidin aamukahvit kääntyy  aamuteeksi. ( HEI haloo, kuka VOI juoda aamulla teetä?) Teetä äiti juo aina vain  iltaisin, ei koskaan aamulla.

Tämä äitipä ei moisesta lannistunut, vaan kehitteli ihan oman version kahvinkeittimestä. Jonka siis näet alla olevasta....

                                                         Äidin uusi innovaatio. Nyt tätä kai voi 
                                                        jo ruveta nimittämään sisustus - tai
                                                        askartelu-blogiksi...?
                 


Ei välttämättä mitään maailman parasta kahvia, mutta kuumempaa kuin entisellä keittimellä
ja ylivertaisesti parempaa kuin töissä keitetty.  Sillä työpaikalla keitetty kahvi tarkoittaisi sitä, että äiti joutuisi käydä töissä ja töihin äiti ei nyt kyllä todellakaan hinkua. nou vei ja njet. 

Onko äidistä siis hiljalleen tulossa töitä pakeneva lusmu?  Asiaa täytynee tarkastella nyt monelta eri taholta ennen lopullista tuomiota... 

Ensinnäkään... Äiti ei tuota tällä hetkellä yhtään mitään -tai siis mitään muuta kuin järjettömät määrät maitoa.  Ja Aina silloin kun joku pesueesta tarvii jotain todella tärkeää nyt, just ja heti, niin äiti tietysti istuu sohvalla ja on imettävinään .

Äiti ei edes tee päivisin mitään, paitsi on. Mikä kyllä sekin määritellään äidinkielessä tekemiseksi, tarkalleenottaen se on verbi.(huom. puolustuksen puheenvuoro)

Jos äiti tekeekin jotain, niin ihan taatusti vääriä asioita. Silittämättä jääneet teinihousut on siitä oiva todiste. Äitille annetaan monesti oikein yksityiskohtainen selonteko asioista jotka olisi hyvä toteuttaa päivän mittaan. Äidillä kun sitä aikaa kerran on kun ei tarvii töissäkään ravata.

Silti äiti saa rahaa, joka kuukausi. SEllaista rahaa, joka kustannetaan Töissäkäyvien  pussista. Sitähän se hallituskin kai taannoin puhui... Että mitä jos... Annettaisiin isille välillä vapaus viettää laatuaikaa lasten kanssa. Paitsi että, tällä äitillä on vaan 1 lapsi päivät kotona. Ja sekin  nukkuu suurimman osan päivästä... Jo on helpoksi tehty tämäkin.

 Jos nyt annettanee kuitenkin puolustukselle puheenvuoroa niin... Äiti ei suinkaan ole lusmu. Äiti ensinnäkin maksaa veroa paljon enemmän nyt, kuin töissä käydessään. Äiti tekee myös  miljoona pientä   (tai ainakin monta) näkymätöntä,  kaiken aikaa. Vie, tuo, hakee, kantaa, ottaa, ojentaa... Niitä töitä ei näe jos ne tekee, mutta odotas jos ne jättää tekemättä... Tämän totuuden kyllä tietää kaikki äidit, huolimatta lasten määrästä, iästä tms...

 Ja vaikka äiti yleensä jättää pienen osan  asioista tekemättä, niin se  ei tee äidistä laiskaa. Äiti vain LUO tilaisuuksia lapsille. ( näin nätisti ilmaistuna)
   Ja vaikka lapset tilaisuuden tullen marisevatkin siitä että HE joutuvat tekemään kaiken, niin äiti sitkeästi luo edelleen tilaisuuksia  toteuttaa...  hmmm... asioita. Sitä äiti kutsuu  epämääräisesti kasvatukseksi.

Ja kun äiti istahtaa sohvalle mukavasti ruokkimaan ja hoivaamaan lasta niin silloin äiti pitää vain perheen budjettiriiheä kasassa. Mitä maksaakaan tänäpäivänä korvikemaito?  Ja entäpä ne terveysvaikutukset sitten? Ja Jos äitistä tarvitsisi tilapäisesti tehdä tuottavan, niin äidinhän voisi kärrätä maatalousnäyttelyyn,  sillä moni lehmä kalpenisi tämän äidin vierellä maidontuotannon nähdessään...

Äiti kyllä vielä joskus aikoo mennä takaisin töihin, mutta toistaiseksi ottaa vielä mukavan asennon sohvalla ja huokaisee. Siis, annetaanhan äidin vielä hetki lusmuilla?



#Tässä kohdassa lienee paikallaan pyytää anteeksi töissäkäyviltä äideiltä. Kirjoittajan tarkoitus ei suinkaan ole syyllistää, painostaa tahi muutoin tuottaa taloudellista tai mitään muutakaan vahinkoa ko henkilöille. Kirjoittaja puolustaa vain omaa kyseenalaista asemaansa yhteiskunnan rattaissa. Ja vielä voidaan todeta että kirjoittajan alkuperäinen ajatus oli kyllä kirjoittaa aamukahveista, mutta asia saattoi rönsyillä ihan asiattomaan suuntaan, mikä taas johtuu kirjoittajan tämänhetkisestä henkisestä tilasta.#















.

Kivi mahanpohjassa

Päin mäntyä. Pää edellä ja lujaa.

Se on se ensimmäinen tunne.....

Suurperheen äidillä oli kivi.   

                             

            Eheiiii, ei se mikään sappikivi ollut. SE muodostuisi todennäköisesti myöhemmin,  vuotavan vatsahaavan jälkeen... SE kivi oli äidin mahassa. Painava möykky, joka vei äidin yöunet. Kivi kiersi suolet suureen myttyyn mahassa. Möllersi niin että äidin päähänkin sattui. Kivi oli toki arvokas ja opettavainen, niinkuin yleensä äidin tähtihetket tuppasivat olemaan.

Aamulla äiti nousi ennen kellon soittoa, kivi ei ollut antanut hetken rauhaa. Kiukkusena keitteli kahvit ja manasi kurjaa kohtaloaan... SE alkoi jo eilen. Tuli salakavalasti postin mukana. Puhelinlaskun muodossa. 

                                                       Vajaat 500 euroa!!!!

 Suurperheen äiti unohti hetkeksi olevansa monen monen pienen ja vähän isommankin lapsen äiti ja päästeli suustaan sellaista tekstiä että merimiehetkin olisivat punastelleet. Oppipa varmaan vikkeläkorvaiset pikkukuulijat  ison joukon uusia sanoja. Tosin vähemmän suvaittavia sellaisia...

Herra Öö lohdutti äitiä suklaalla. Sitä suklaata olisi tuohon lohtuun kuitenkin pitänyt olla paljon enemmän,  aika läjä, mutta yrityksen puutteesta herra Öötä  ei voi ainakaan moittia.

                                                                 

No. Lopputulos kaikenkaikkiaan on se, että puhelimissa on nyt tiesmitkä- ja kaikenmahdollisen estot. Ja äidillä on eräästä kova-onnisesta lapsesta itselleen piiitkäksi pitkäksi ajaksi siivous-perkaus-haravointi tai mitä tahansa apua.

Ja mitä äiti tästä oppi? Ainakin sen kuinka voi käyttää puhelinyhtiön nettipalveluita.

Se, mitä yksi kova-onninen lapsi tästä oppi, ei ole ihan vielä varmaa. Mutta lähes varmaa on kuitenkin se että  lapsi tietää nyt sen missä peräseinä tulee vastaan. Se seinä löytyi eilen jossain 450 ja 500 euron välillä.  :/

Äiti valittaa kuvien laatua. Ne on vähän niinkuin äitikin. Sumeita ja sangen tärähtäneitä.

Kalaa talon tapaan.

Suurperheen äiti keksi ruokalistat. Tai siis eihän se ole niitä itse keksinyt, vaan luki jostain niksi-jutusta. Silleen voisi kuulemma säästää ruokalaskussa.





Eikä muuta kun toteutuksen pariin. Kirjoitustiimin toinen aivomyrsky oli suurperheellisen apuna.

Toki me yritettiin saada demokraattisesti muutkin siihen mukaan, mutta kun ehdotukset oli tyyliin -paskaa ja pannukakkua-  niin äiti luovutti. Ei kai meillä sellaista joka päivä... Pannariakin on vaan sunnuntaisin.

Niksi-mikäliejutussa ehdotettiin listoja kolmelle viikolle arkipäiviksi, mutta koska tämä äiti on kunnianhimoinen, hyvä-äiti ja tavoitteellinen, niin hän veti heti viikolla paremmaksi.

Totuus vaan on se, että ruokalistan laatijoilla meinasi tulla heti alkuun pieni käytännön ongelma. Miltä hyvän  ja fiksun perheenäidin lista näyttäisi jos ei siellä olisi kalaa tarjolla, ainakin vähintään jokatoinen viikko...

Tämä äiti ei kuitenkaan ole ihan kärryillä miten kalasta valmistetaan sellaista ruokaa, että sen kelpuuttaisi kaikkein vaativinkin kulinaristi meidän pesueessa. Tähän asti kalaruoka on melkoisenlailla rajoittunut kalapuikkoihin ja tonnikalapurkkeihin. Joitakin satunnaisia kalasoppia lukuunottamatta.

No. Kompromissit on suurperheellisen ystävä ja ystävä hädässä tunnetaan. Listalla siis komeili juhlavasti ensimmäisenä maanantaina;  kalaa talon tapaan.



Tuli ihan rosvo-roopemainen olo, kun tulin ruuanhakureissulta Vaasasta. Kassi kassin perään raahattiin autosta ja leviteltiin lähempää tarkastelua varten pöydälle ja sitämukaa kaappehin.

Mutta. mutta... Missä kala?

 Tarinan opetus voisi  fiksuimmillaan olla; älä lähde ilman kauppalistaa kauppaan!
 Vaan koska kyseessä on kirjoittaja itse, niin tarinalla ei ole mitään pedagogista arvoa. Hyvä jos useimmat sanat tulee oikein kirjoitettua...

Suurperheen äiti ratkaisi asian tekemällä lämppäreitä. Kurkistus kaappiin ja sieltä kaivettiin pölyttynyt tonnikalapurkki esille.

Oo oli äitin kokkitiimissä mukana. Äiti voiteli ruisleipiä ja levitteli tomaattipyreen, Oo laittoi täytteen ja juustokuorrutteen.. Tuoksu oli huikean ihana ja seitsemän nälkäistä kävi syömään... Hyvin maistui kaikille.

Uu kyllä kyseli jossain toisen ja kolmannen leivän välissä että " eikös tänään pitänyt olla talon tapaan kalaa?"
Johon Oo ja äiti vakuuttivat että  "tässähän sitä. Juuri parhaillaan.... "
"Mutta täähän on kinkkua....?"
Joo niin on. Mutta me ajateltiin että mitä sitä talontapaa mihinkään muuttamaan. Me pyyhittiin pölyt siitä purkista ja laitettiin se takas kaappiin =D

Kalaa tarjoillaan seuraavan kerran siis kahden viikon päästä ja suurperheen äiti ottaa varmasti kauppalistan mukaan kauppaan.