kirpparilöytö

                                            Kirpputori. Kaikkien aarteiden äiti.

                                       Suurperheellinen rakastaa kirpputoreja.

Ne on tälle äiti-ihmiselle sekä ostos- että ajanviettopaikkoja. Siinä missä nuoriso voi hengailla ostareilla niin äiti-ihminen viihdyttää itseänsä kiertelemällä kirppareilla.

 Mitä  kätkeytyykään myytäviin tavaroihin?  Kenellä on muka noin isot jalat? Jopas tällä on ollut hyvä maku. Mikä tämä on?  Tässä on varmaan kaksosten vaatteita jne.. Tarinoita tarinoiden perään.

Nyt kuitenkin äidin kulkusuunta oli toinen. Poikkeuksellisesti äiti MYI kirpparilla tavaroita. Pelkästään pieneksi jääneistä jalkapallotavaroista olisi jo yhdelle joukkueelle välineet.

 Saatikka sitten vaatepuoli. Vaatteita suurperheessä löytyy joka kokoa, väriä ja mallia. Melkein voisi isomman vaateketjun edustaja tulla opintokäynnille suurperheellisen vaatekaapille. ( Ei kuitenkaan haistelemaan uusimpia trendejä vaan toteamaan miten heikkolaatuisia nyky-ajan vaatteet on. Pikkuvokaalit tekevät kokoaikaista ja  pysyvälaatuista kulutuksen kestotestiä, jossa yleensä vaate jää käyttäjälle kakkoseksi.)

Silmä kovana äiti sitten kyräili hyllyjen välistä, menisikö kukaan juuri Siihen kohtaan, ottaisiko vaatteen koriin ja kävelisi pois...  Taas kai voidaan todeta kuinka hurjan jänniä ja kiinnostavia äidin päivät voivatkaan olla.

Ja vaikka äiti Lupasi itselleen ja herra Öölle että sinne vain viedään tavaroita niin kuinka kävikään... Äidissä on pikkusen kai Sulo Vilenin vikaa... Piti ostaa kun halavalla sai...



                 

neiti-pikkuneitin menopeli

pikku-neiti itse :)

                         Luultavasti äiti on kyllä tähän mennessä enemmän ostanut kuin myynyt..

uudet vaatteet

moi !

 äiti on ostanu mulle sukkahousut sellaset mustat jossa on ruskeita raitoja syksyksi  se on ostanut mulle myös housut sellaset mustat joissa on kaksi teko taskua ne on hienot.

Me ollaan mun kaverin kanssa suunniteltu et me mennään kesällä kaupungille shoppailemaan. Me tarvitaan vaan kyyti ja lupa mut uskon et se käy äitille ja isille.

 Mä aijon ehkä viettää vapun mun kaverin luona ollaan suunniteltu sitä jo kauan mutta mä tarvin vielä äitin luvan. Me ehkä ajotaan ostaa serpenttiiniä, ilmapalloja, simaa ja ehkä vappu spreitä mutta en oo siitä varma mä uskon et ei saada sitä koska se sotkee aika paljon ehkä ku en oo koskaan saanu sellasta.

 Äiti osti tänään meille yli isot munkit mä oon syöny jo omani ja me aijotaan tehä vielä lisää kotona. Nam Nam.

Lapsista lapsilisiin

        Kuten suurperheellinen on jo aiemmin todennut, niin lauantai ovat suurperheellisen helmi.

Koko kylän ainoa pankki-automaatti lakkasi toimimasta tänään.  Koko kylä, äiti itse ja äidin pikku-vokaalit jäisivät ilman käteistä. Mikä menetys kunnan taloudelle ja paikalliselle marketille.

Tosin äiti on salaa tyytyväinen asian tilaan. Sehän on selvää säästöä äidille -joka sentti. Äiti siis viettää tänään             -älä osta mitään päivää,  ihan omaa sellaista. Ja vieläpä vapaa-ehtoisesti. Yleensä äidin - älä osta mitään päivät, ovat pakon sanelema juttu, joka johtuu ihan muista syistä kuin toimimattomista automaateista...

Tällä hetkellä tilillä oli kuitenkin katetta, kiitos suomalaisen perhepolitiikan. Tämän kokoinen lapsilaumahan nettoaa alempipalkkaisen työntekijän kuukausipalkan verran korvamerkittyä rahaa, eli  lapsitehtailulla ei siis todellakaan pääse rikastumaan. Joten motiivi suureen lapsimäärään täytyy olla joku muu..

 Lapsilukuhan ei koskaan ole perheen oma asia, vaan kaikilla kadunmiehillä saa olla asiasta oma mielipide. Ensimmäisen lapsen jälkeen ihmisillä on vakaa mielipide pikkusisaren tai pikkuveikan tarpeellisuudesta. Muuten ainosta lapsesta tulisi vanhempiaan ja kanssa-eläjiään kaltoin kohteleva tyranni.

    

 Toinen lapsi pitää suomalaisten suhdanteet vakaalla tasolla (ja avioliitot kriisissä) ja on ihan hyväksyttävä ja kiva asia. Mikä sen mukavampaa kun 2 lasta. Poika ja tyttö, tässä järjestyksessä.

 

Kolmas lapsi sen sijaan jo jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Joku jo kolmannen kohdalla kysyikin äidiltä, äidin omissa häissä että, miltäs tuntuu olla suurperheellinen? Mitä, kuka, minäkö??

Neljännen  kohdalla äidiltä tiedusteltiin löytyykö kotoa televisiota ja kysyttiin onko äiti kuullut ehkäisystä. Ja viidennen kohdalla syytettiin herra Öötä. Herra Öö on varmasti kulttuuritaustansa takia pakottanut äidin tehtailemaan tenavia...

Kuudennen kohdalla oli jo varmat tiedot lahkon laadusta ja seitsemännen kohdalla ihmiset kai yksinkertaisesti kyllästyivät puimaan asiaa ja vitsailemaan raamatun kehoituksesta lisääntyä ja täyttää maa. Ajattelivat varmaan äidin kiusallaan taas olevan pyöristymään päin.

 No kyllä juu..  Sen verran lahkolaisuudessa on perää, että äiti tunnustautuu saman lahkon jäseneksi, jossa on muutama muukin miljoona suomalaista. Äidistä kun on huomattavasti mukavampi tunnustaa sen laatuista totuutta että suvun juuret kulkeutuvat Aatamista ja Eevasta, kuin että menneiden aikojen esi-isät asuivat puussa.

                                        Sitäpaitsi; äitihän ei edes tykkää banaaneista.

# Tässä kohtaa äiti taas pyytää anteeksi, erityisesti niiltä ihmisiltä jotka tykkää banaaneista. #

 

Päivän helmiä... kirjaimellisesti.

                          Vielä ei kerrota, mutta kurkistetaan vähän... Mitähän täällä taas puuhataan...?

helmihetkiä...

luomistyö...

                           Puolivalmista ei koskaan saisi näyttää, mutta minkäs itselleen voi...

Pikasiivouksista ystäviin.

 Äidin silmät rävähtää auki. Tai siis aukihan ne on olleet koko ajan, nyt äiti vain katsoo kotia vieraan ihmisen silmin.   Nimittäin äidin ystävä on tulossa käymään.

 Vierailu aiheuttaa äidissä pienen vimman. Koti olisi saatava edustuskuntoon. Tai ainakin vähän enemmän siistiksi. Äidin päässä paukkuu ja soi. Tuntuu ettei millään kerkeä. Lapset onneksi auttavat äitiä siinä missä kykenevät. Eli pienet vokaalit siivoavat äidin kanssa, herra Öö karkaa korjaamaan polkupyörää ja Ii  tarjoaa äidille suklaata. Se kun on se yleisin tapa saada äiti hiljaiseksi.

                Mutta nyt ei edes tarjottu suklaa auta. Tässä on kyseessä Tosi.

 Tämä ystävä kun on sellainen täti, jonka  koti kiiltää. Aina. Äidin ystävä on sellainenkin tehotyttö, joka hinkkaa kotia ihan huvikseen, harrasteena ja vieläpä sellaisistakin paikoista, minne ei päivä paista. Äidin ystävä pesee kissat siinä missä matotkin. Joten siis kaikki siivoo mukisematta täälläkin.

 Äidillä ja ystävällä ei ole mitään yhteistä, paitsi ystävyys, joka siis on itseasiassa Paljon enemmän kuin ne puuttuvat yhteiset asiat. Ystävyys oli olemassa jo ennen lapsia ja herra Öötä.  Äiti toki tietää ettei ystävyys kaadu ihan pieneen sotkuun suurperheellisen huushollissa, mutta äiti myös tietää että kun ystävä tulee kylään niin lapset jostain kumman syystä saa orientoitumaan paljon tehokkaammin harjan varteen. Tällaisia ystäviä äidillä on harvassa!! 

             No, syödään pannaria (vaikkei ole siis edes  sunnuntai) ja ystävän tuomaa jäätelöä, tutkitaan mielenkiinnolla pusseja jotka ystävä toi mukanaan. Puhellaan mukavia ja päivitetään kuulumiset... Kunnes jostain asiaksi tulee veronpalautukset. Samassa äiti kiikuttaa ystävälle (joka osaa aika laajan kirjon erilaisia asioita) omat verokuponkinsa ja ystävä rupeaa heti laskemaan ja pohtimaan mitä paperiin voisi vielä lisätä. Missä? Koska? Kuinka? Miten?

    Ystävä tekee paperia ajatellen sangen laajan kyselyn äidille. Ja äiti vastaa niin totuudenmukaisesti kuin osaa eli; en tiedä, en muista, kuka tuollasta voi muistaa? pitäiskös tuommoinenkin tietää? Äiti kun ei ole koskaan ajatellut että paperi joka on jo tehty jossain valmiiksi, pitäisi tehdä vielä uudelleen valmiiksi. Tähän asti kun äidille on riittänyt tieto siitä lahjoittaako valtio äidille vai äiti valtiolle..

Täytyy kyllä myöntää että suurperheellinen tuntee joskus ystävän seurassa itsensä vähän Tyhmäksi, vaikka toki suurperheellinenkin osaa laajan kirjon erilaisia asioita...  Mutta virkkaamisen tai neulomisen jalo taito harvemmin auttaa vero-ilmoituksen täyttelemisessä, myöskään leipomisesta ei äiti ole vielä todennut vastaavaa hyötyä. Ainakin jos valtiolta meinaa takaisin jotai saada.

Onneksi kuitenkaan äiti ei ole ihan Lopullisen Tyhmä, joten äiti lupaa ystävälle kaivella esiin tarvittavat tiedot ja asiaan palaillaan uudemman kerran.



Illalla äiti miettii sellaisiakin, että mitä äidin elämä olisi ilman ystäviä?  Onneksi  äidillä on monta hyvää ystävää, joilla kaikilla on oma erityispiirteensä ja paikkansa äidin sydämessä. Kaikkia ei aina suurperheellinen ehdi tavata säännöllisesti, mutta silloin kun tavataan niin juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi.




 #Äiti lähettää voimahaleja kaikille niille ihanille ihmisille,  jotka äidin ystäväksi tunnustautuvat.#

Kevään merkkejä

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

  Kevät. Mitä siihen voi lisätä?

Tässä vuodenajassa on jotain niin raakaa. Lumen alta paljastuu ensimmäisenä ihmisten epäsiisteys ja puut on vielä ihan alastomia. Kuitenkin tuolla mullan alla tapahtuu jotain ja viimeistään toukokuussa koko maisema näyttää ihan toiselle.

Joki. 

Kaupungissa kaverin kanssa

         Eilen olin kaupungissa kaverini ja sen äidin kanssa . Ostin sieltä kaksi T-paitaa, sammaleen värisen ja ihon värisen, jolla nukuin yön . ostin myös kuudet korvikset. Ostin pakkauksen jossa oli; jäätelö,kirsikka,tähti,sydän,perhos ja rusetti korvikset. Mulla oli tosi kivaa, koska tykkään korviksista ja mulla on niitä tosi paljon.Lempi korvikseni ovat rusetti ja jäätelö.

           Sen jälkeen menimme Raksiin syömään. Menin hakemaan kolme kertaa pitsaa ja kolme kertaa limsaa ja kolmesti jäätelöä kahdesti otin sen päälle suklaakastikketta ja kerran kinuskikastiketta, (  se suklaakastike oli paljon parempaa kuin kinuskikastike )  jonka jälkeen olin ihan täynnä, tosin viimesen kerran kun hain jäätelöa niin se tippui lattialle (höh).

Lauantai-aamut on kyllä ilmeisen parhaita...

Valuu, valuu, valuu... Äiti tekee nopeita laskutoimituksia päässään. Niistä toimituksista ei tosielämässä varmaankaan olisi vastaavaa hyötyä, mutta äiti-logiikalla kyseessä on the thing. 

 Tuota vauhtia valutellessa, tulossa on todennäköisesti maanlaajuinen vesipula.  Mahtaako herra-Ööö  tietää että maailmassa on monia maita jossa kuivuus voi tappaa... Kyseinen  Äiti  omistaa valtavan globaalin omantunnon, jossa säästäminen, kierrätys, lajittelu ja kaikenmoinen ekohörhöily on kuuminta hottia.Siihen skaalaan  lasketaan myös ehdottomasti veden kulutuksen säätely.

Vihdoin suurperheellinen äiti kyllästyy katselemaan herra Öön maailmantuhoamisvimmaa ja sammuttaa hanan. Isi-ihminen vilkaisee hämmästyneenä  äitiä ja laittaa veden uudestaan valumaan. Äiti sammuttaa. Isi laittaa päälle. Äiti sammuttaa. 

Onko tässä joku valtataistelu menossa?- Isi kysyy hämmästellen. Isi kun ei ihan aina pysy mukana äidin  omintakeisessa ajatusrallissa.

"On. Ilmeisesti". Äiti vastaa, ilme tiukkana haasteeseen.
 Minulla on HEN -KI -LÖ -KOH -TAI -NEN ASIA TÄMÄN KATTILAN JA VEDEN KANSSA. JOTEN SALLITKO? Herra Ööö sanoo jo hieman kireämpänä ja laittaa veden valumaan. (mikä p¤#"##e  tuohon naiseen taas pisti...? On se viesti, joka on selkeästi luettavissa herra Öön otsaryppyjen alta.)

 Näkymätön, mutta uhkaava pilvi alkaa kerääntyä suurperheellisen keittiöön... Pallo on ilmiselvästi heitetty ilmaan ja odottaa seuraavaa lyöjää...

" No  otatko sä tohon teijän kokoukseen tiskiharjan mukaan", kysyy äiti ja purskahtaa nauruun...  Ei voi olla totta. Kahden Aikuisen keskustelua.  Herra Öökin onneksi tajuaa tilanteen tahattoman komiikan ja purskahtaa nauruun. Uhkaava Pilvi hajoaa ja sekoittuu lattian muiden pölyjen joukkoon...

Kenties äiti ei onnistunut tänäkään aamuna pelastaa maailmaa, uhkaavalta tuholta, mutta äiti pelasti ihan takuulla herra Öön kanssa koko perheen lauantai-päivän. 

                                          Äidin tulevaa ruokablogia varten... Eilisen salaattia..
                                          Yhtäkuin tänä aamuna voileiville :)


                                          
#Äiti etsii edelleen ratkaisua maailmaa uhkaavaan vesipulaan ja palaa asiaan löydettyään sellaisen. Ilmiselvää kuitenkin äidille  tällähetkellä on se, että pula ei taidakaan johtua siitä että isi laittaa kattilan likoamaan, vaikka kattila olisikin kymmenen litran Hackman#

hammaslääkärissä

mä meen mun kaverin luo yöks viikon loppuna. Oon oottanu sitä jo yli kauan ku ei olla tavattu pitkään aikaan.

 Tänään olin hammas lääkärissä ja mua porattiin. Se ei ollu kivaa! Mä otin puudutuksen ku se sattuu ku porataan. Mua on sattunu hampaaseen siitä asti ku puudutuksen vaikutus lakkas.

 Äiti anto mulle just särky lääkettä että mua ei enää sattuis niin kovaa. Ku kysyin äitiltä et 

- Mitä tapahtuis jos ottais jotain lääkettä turhaan.

 -En tarkottanu et mä oisin ottanu sitä turhaan ku kiinnostaa vaan.

 sitte äiti rupes sanoo et mitä vois tapahtuu jos ottais jotain lääkettä turhaan. Sen jälkeen kysyin et

 -Mitä lääkettä mä otin?

 äiti kysy sen jälkeen et -otitko sä sitä turhaan?

mä vaan sanoin et - EN mä just sanoin et mua sattuu IHAN oikeesti hampaaseen! 

Lusmuäidin aamukahvit

Äidin oma henkilökohtainen kahvinkeitin hajosi.

No, sinällään se ei ollut suuri menetys maailmalle, mutta tänä aamuna se kyllä vähän ketutti äitiä. Äiti kun oli sen verran tapoihinsa piintynyt ihminen, että halusi saada sen 2 ja puol kupillista kahvia JOKA aamu.

      Niin kuin tämän ikäiset ihmiset nyt ruukaa olla. Kyseessä on ilmeisesti joku  Keski-ikäisten ihmisten kirous... Mutta asiaan, eikä jaaritella!

 Nyt näytti kuitenkin pahasti sille, että äidin aamukahvit kääntyy  aamuteeksi. ( HEI haloo, kuka VOI juoda aamulla teetä?) Teetä äiti juo aina vain  iltaisin, ei koskaan aamulla.

Tämä äitipä ei moisesta lannistunut, vaan kehitteli ihan oman version kahvinkeittimestä. Jonka siis näet alla olevasta....

                                                         Äidin uusi innovaatio. Nyt tätä kai voi 
                                                        jo ruveta nimittämään sisustus - tai
                                                        askartelu-blogiksi...?
                 


Ei välttämättä mitään maailman parasta kahvia, mutta kuumempaa kuin entisellä keittimellä
ja ylivertaisesti parempaa kuin töissä keitetty.  Sillä työpaikalla keitetty kahvi tarkoittaisi sitä, että äiti joutuisi käydä töissä ja töihin äiti ei nyt kyllä todellakaan hinkua. nou vei ja njet. 

Onko äidistä siis hiljalleen tulossa töitä pakeneva lusmu?  Asiaa täytynee tarkastella nyt monelta eri taholta ennen lopullista tuomiota... 

Ensinnäkään... Äiti ei tuota tällä hetkellä yhtään mitään -tai siis mitään muuta kuin järjettömät määrät maitoa.  Ja Aina silloin kun joku pesueesta tarvii jotain todella tärkeää nyt, just ja heti, niin äiti tietysti istuu sohvalla ja on imettävinään .

Äiti ei edes tee päivisin mitään, paitsi on. Mikä kyllä sekin määritellään äidinkielessä tekemiseksi, tarkalleenottaen se on verbi.(huom. puolustuksen puheenvuoro)

Jos äiti tekeekin jotain, niin ihan taatusti vääriä asioita. Silittämättä jääneet teinihousut on siitä oiva todiste. Äitille annetaan monesti oikein yksityiskohtainen selonteko asioista jotka olisi hyvä toteuttaa päivän mittaan. Äidillä kun sitä aikaa kerran on kun ei tarvii töissäkään ravata.

Silti äiti saa rahaa, joka kuukausi. SEllaista rahaa, joka kustannetaan Töissäkäyvien  pussista. Sitähän se hallituskin kai taannoin puhui... Että mitä jos... Annettaisiin isille välillä vapaus viettää laatuaikaa lasten kanssa. Paitsi että, tällä äitillä on vaan 1 lapsi päivät kotona. Ja sekin  nukkuu suurimman osan päivästä... Jo on helpoksi tehty tämäkin.

 Jos nyt annettanee kuitenkin puolustukselle puheenvuoroa niin... Äiti ei suinkaan ole lusmu. Äiti ensinnäkin maksaa veroa paljon enemmän nyt, kuin töissä käydessään. Äiti tekee myös  miljoona pientä   (tai ainakin monta) näkymätöntä,  kaiken aikaa. Vie, tuo, hakee, kantaa, ottaa, ojentaa... Niitä töitä ei näe jos ne tekee, mutta odotas jos ne jättää tekemättä... Tämän totuuden kyllä tietää kaikki äidit, huolimatta lasten määrästä, iästä tms...

 Ja vaikka äiti yleensä jättää pienen osan  asioista tekemättä, niin se  ei tee äidistä laiskaa. Äiti vain LUO tilaisuuksia lapsille. ( näin nätisti ilmaistuna)
   Ja vaikka lapset tilaisuuden tullen marisevatkin siitä että HE joutuvat tekemään kaiken, niin äiti sitkeästi luo edelleen tilaisuuksia  toteuttaa...  hmmm... asioita. Sitä äiti kutsuu  epämääräisesti kasvatukseksi.

Ja kun äiti istahtaa sohvalle mukavasti ruokkimaan ja hoivaamaan lasta niin silloin äiti pitää vain perheen budjettiriiheä kasassa. Mitä maksaakaan tänäpäivänä korvikemaito?  Ja entäpä ne terveysvaikutukset sitten? Ja Jos äitistä tarvitsisi tilapäisesti tehdä tuottavan, niin äidinhän voisi kärrätä maatalousnäyttelyyn,  sillä moni lehmä kalpenisi tämän äidin vierellä maidontuotannon nähdessään...

Äiti kyllä vielä joskus aikoo mennä takaisin töihin, mutta toistaiseksi ottaa vielä mukavan asennon sohvalla ja huokaisee. Siis, annetaanhan äidin vielä hetki lusmuilla?



#Tässä kohdassa lienee paikallaan pyytää anteeksi töissäkäyviltä äideiltä. Kirjoittajan tarkoitus ei suinkaan ole syyllistää, painostaa tahi muutoin tuottaa taloudellista tai mitään muutakaan vahinkoa ko henkilöille. Kirjoittaja puolustaa vain omaa kyseenalaista asemaansa yhteiskunnan rattaissa. Ja vielä voidaan todeta että kirjoittajan alkuperäinen ajatus oli kyllä kirjoittaa aamukahveista, mutta asia saattoi rönsyillä ihan asiattomaan suuntaan, mikä taas johtuu kirjoittajan tämänhetkisestä henkisestä tilasta.#















.

Kivi mahanpohjassa

Päin mäntyä. Pää edellä ja lujaa.

Se on se ensimmäinen tunne.....

Suurperheen äidillä oli kivi.   

                             

            Eheiiii, ei se mikään sappikivi ollut. SE muodostuisi todennäköisesti myöhemmin,  vuotavan vatsahaavan jälkeen... SE kivi oli äidin mahassa. Painava möykky, joka vei äidin yöunet. Kivi kiersi suolet suureen myttyyn mahassa. Möllersi niin että äidin päähänkin sattui. Kivi oli toki arvokas ja opettavainen, niinkuin yleensä äidin tähtihetket tuppasivat olemaan.

Aamulla äiti nousi ennen kellon soittoa, kivi ei ollut antanut hetken rauhaa. Kiukkusena keitteli kahvit ja manasi kurjaa kohtaloaan... SE alkoi jo eilen. Tuli salakavalasti postin mukana. Puhelinlaskun muodossa. 

                                                       Vajaat 500 euroa!!!!

 Suurperheen äiti unohti hetkeksi olevansa monen monen pienen ja vähän isommankin lapsen äiti ja päästeli suustaan sellaista tekstiä että merimiehetkin olisivat punastelleet. Oppipa varmaan vikkeläkorvaiset pikkukuulijat  ison joukon uusia sanoja. Tosin vähemmän suvaittavia sellaisia...

Herra Öö lohdutti äitiä suklaalla. Sitä suklaata olisi tuohon lohtuun kuitenkin pitänyt olla paljon enemmän,  aika läjä, mutta yrityksen puutteesta herra Öötä  ei voi ainakaan moittia.

                                                                 

No. Lopputulos kaikenkaikkiaan on se, että puhelimissa on nyt tiesmitkä- ja kaikenmahdollisen estot. Ja äidillä on eräästä kova-onnisesta lapsesta itselleen piiitkäksi pitkäksi ajaksi siivous-perkaus-haravointi tai mitä tahansa apua.

Ja mitä äiti tästä oppi? Ainakin sen kuinka voi käyttää puhelinyhtiön nettipalveluita.

Se, mitä yksi kova-onninen lapsi tästä oppi, ei ole ihan vielä varmaa. Mutta lähes varmaa on kuitenkin se että  lapsi tietää nyt sen missä peräseinä tulee vastaan. Se seinä löytyi eilen jossain 450 ja 500 euron välillä.  :/

Äiti valittaa kuvien laatua. Ne on vähän niinkuin äitikin. Sumeita ja sangen tärähtäneitä.

Kalaa talon tapaan.

Suurperheen äiti keksi ruokalistat. Tai siis eihän se ole niitä itse keksinyt, vaan luki jostain niksi-jutusta. Silleen voisi kuulemma säästää ruokalaskussa.





Eikä muuta kun toteutuksen pariin. Kirjoitustiimin toinen aivomyrsky oli suurperheellisen apuna.

Toki me yritettiin saada demokraattisesti muutkin siihen mukaan, mutta kun ehdotukset oli tyyliin -paskaa ja pannukakkua-  niin äiti luovutti. Ei kai meillä sellaista joka päivä... Pannariakin on vaan sunnuntaisin.

Niksi-mikäliejutussa ehdotettiin listoja kolmelle viikolle arkipäiviksi, mutta koska tämä äiti on kunnianhimoinen, hyvä-äiti ja tavoitteellinen, niin hän veti heti viikolla paremmaksi.

Totuus vaan on se, että ruokalistan laatijoilla meinasi tulla heti alkuun pieni käytännön ongelma. Miltä hyvän  ja fiksun perheenäidin lista näyttäisi jos ei siellä olisi kalaa tarjolla, ainakin vähintään jokatoinen viikko...

Tämä äiti ei kuitenkaan ole ihan kärryillä miten kalasta valmistetaan sellaista ruokaa, että sen kelpuuttaisi kaikkein vaativinkin kulinaristi meidän pesueessa. Tähän asti kalaruoka on melkoisenlailla rajoittunut kalapuikkoihin ja tonnikalapurkkeihin. Joitakin satunnaisia kalasoppia lukuunottamatta.

No. Kompromissit on suurperheellisen ystävä ja ystävä hädässä tunnetaan. Listalla siis komeili juhlavasti ensimmäisenä maanantaina;  kalaa talon tapaan.



Tuli ihan rosvo-roopemainen olo, kun tulin ruuanhakureissulta Vaasasta. Kassi kassin perään raahattiin autosta ja leviteltiin lähempää tarkastelua varten pöydälle ja sitämukaa kaappehin.

Mutta. mutta... Missä kala?

 Tarinan opetus voisi  fiksuimmillaan olla; älä lähde ilman kauppalistaa kauppaan!
 Vaan koska kyseessä on kirjoittaja itse, niin tarinalla ei ole mitään pedagogista arvoa. Hyvä jos useimmat sanat tulee oikein kirjoitettua...

Suurperheen äiti ratkaisi asian tekemällä lämppäreitä. Kurkistus kaappiin ja sieltä kaivettiin pölyttynyt tonnikalapurkki esille.

Oo oli äitin kokkitiimissä mukana. Äiti voiteli ruisleipiä ja levitteli tomaattipyreen, Oo laittoi täytteen ja juustokuorrutteen.. Tuoksu oli huikean ihana ja seitsemän nälkäistä kävi syömään... Hyvin maistui kaikille.

Uu kyllä kyseli jossain toisen ja kolmannen leivän välissä että " eikös tänään pitänyt olla talon tapaan kalaa?"
Johon Oo ja äiti vakuuttivat että  "tässähän sitä. Juuri parhaillaan.... "
"Mutta täähän on kinkkua....?"
Joo niin on. Mutta me ajateltiin että mitä sitä talontapaa mihinkään muuttamaan. Me pyyhittiin pölyt siitä purkista ja laitettiin se takas kaappiin =D

Kalaa tarjoillaan seuraavan kerran siis kahden viikon päästä ja suurperheen äiti ottaa varmasti kauppalistan mukaan kauppaan.

FUtishäirikkö

 Paskapaikassa paistoi eilen aurinko. Koko päivän. Äiti oli iloinen. Koko päivän. Tänään oli SE päivä.

Yyn EKA futismatsi. Yytä jännitti, äitiä jännitti ja herra Öötä jännitti.

Äitihän ei tiedä juuri mitään jalkapallosta. Lähinnä tiedot rajoittuvat siihen että peliin kuuluu nahkainen pallo joka on valmistettu yleensä nahasta. Ylihintaisilla nappiksilla potkii parhaiten ( kaverin sääriin mojovat mustelmat) ja maali, jonka verkko olisi saatava heilumaan mahdollisimman monesti, ei kuitenkaan omaa verkkoa.

Tosin tilanne muuttuu olennaisesti heti kun äiti pääsee kentän laidalle tai katsomon puolelle... Nyt äiti tietää futiksesta KAIKEN OLENNAISEN ja Äidistä sukeltaa esiin varsinainen jalkapallohuligaani, siinä olisi isojen kenttien pojillakin opittavaa... Sillävälin kun futishäirikkö äiti meuhkaa kentän laitamilla kilpaa vastustajajoukkueen molempien vanhempien kesken, herra  Ööö mittailee vakavin katsein katsomon laitaa.Kävely, kävely, käännös, kävely ja sama uudestaan. Mieleen hiipii kuva espanjan liigan joukkueenjohtajista. Ylpeys hiipii huligaaniäidin mieliin. Hyvä me!

Tulevalla futislegendalla ei onneksi ole hajuakaan pimahtaneista vanhemmistaan, vaan hän keskittää kaiken intonsa peliin. Lopputulos on äidillä ensin hieman pimennossa, kunnes viisaammat tahot valistavat pelin päättyneen. Ja lopputulokseksi 6-3. Hyvä me!!!

Alun aatokset tuntuivat huligaaniäitistä enää siinä vaiheessa mielenhöyrähdykseltä, mitäs jos ne häviää, mitä jos Yytä rupeaa itkettää, mitä jos Yylle tulee hätä kesken pelin, mitä jos... No mitäkö häirikköäiti sitten salaa toivoi? Että peli päättyisi tasapeliin. Ettei kenellekkään pelaajalle tulisi paha mieli. Ettei tarvitsisi lohduttaa pikku-Yytä myttyyn menneestä ekapelistä.

Samalla tämä samainen äiti huokaa mielessään... Tietääköhän vastapuolen sangen nuorennäköiset äidit  ja isit millainen tsemppaaminen heillä on kotimatkalla, osaakohan ne valita sanansa oikein, ettei jää paha mieli  kenellekkään... Ei todellakaan ole helppo homma olla hävinneen futaajan äiti. Tämä äiti tietää sen yli kymmenen vuoden pelikokemuksella.. Tsemppiä!!!

Kumpa kesä tulis jo!

 Mut ihanaa meijän kissa Täplä saa pentuja! Äiti huomas sen ku se meni kerran illalla mun syliin makaamaan. Tää on sit niiden pentujen eka kesä. Mun kaverinki kissa on saamas pentuja joten aika mukavasti sattu.

Mut Täplä ei saa vielä niitä pentuja ku siinä kestää aina aika kauan.

Se saa pentuja jo tokaa kertaa mut viimeks ku se sai pentuja se oli karannu joten mä en nähny niitä. 

Tylsää ku ei pääse vielä uimaan rannalle ja ois niin paljon suunnitelmia kesäks. Viime vuonna me oltiin jo toukokuussa uimassa vaikka silloin oli vähän kylmää vettä mut siellä kyl pysty uida. Tänä vuonna ei kyl näytä että vois uida vielä yhtään.

Valittaja-äidin laulu

 Suurperheellistä lauantaita...

Mikä ihana aamu, mieleni on levollinen. Makaan silmät kiinni sängyssä, olen nukkunuut hyvin, vauveli tuhisee kainalossani tyytyväisenä, maistaa hörpyn maitoa välillä. Oispas kaikki aamut tällaisia, huokaan.

Kunnes todellisuus lyö em. kirjoittajaa. Eli; alakerrassa odottaa eilisen illan jäljet. Tiskialtaassa lojuu tympeennäkösenä likaisia lautasia, kuppeja, haarukoita, kattila puolillaan vettä ja siinä kelluvat kananmunan kuoret. Valittaja-äiti minussa herää. Valivalivali.... napunapu...( Herra Öö koittaa pelastaa tilanteen tekemällä lasten puolesta.. Noup. Ei hyvä. Vaikka kiitos yrityksestä.)

Ei mitään vaikutusta. Valivali lisää ja napunaput päälle. Tehosteeksi vielä kattila -ja paistipannurokkia. Eli, otetaan edelliset kaapista ja paukutellaan pohjia vastakkain sanojen tehosteeksi. Herääkö kukaan, puhuinko jotain????

Musta tuntuu että elän elämääni Jere-sarjiksessa, jossa Jere tuumaa mielessään että "pitää joskus kysyä äidiltä mistä se puhu nää kaikki vuodet".

Lopulta paistinpannurokki tuottaa tulosta ja paikalle marssii pelästyneet alakoululaiset, närkästynyt teini ja uninen teinivuotensa lähes ohittanut isolapsi. Herra Ööö luikkii vähin äänin talon uumeniin. Saan tulikivenkatkuisen saarnan  kaikentietävältä teiniltä koskien teini-ikäisen työnteon aliarvostamisesta. Minusta ON tullut iso PAHA äiti. Perkelleellinen möykkääjä. Haron hetken hiuksiani ja tunnen pienen pienet nystyrät ohimollani. Minun sarvethan ne siellä kasvaa... 

Loppuaamu meneekin sitten enemmän ja vähemmän iloisen tappelun merkeissä. Kun toi sano noin ja sit mä vahingossa potkasin sitä ja sitte toi teki takas tän ja ja ja.... Lisäksi valittaja-äiti huomaa unohtaneensa kirjoittaa pikku-Oon kaverisynttäri-kutsut.  Varsinainen diplomi-äitiolo. Tällaisia aamuja lisää kiitos. Valittaja-äiti varmaan palkitaan joskus tästä. Tai ainakin se terapeutti, jolle pikku-Oo saa sitten aikuisena purkaa traumojaan unohdetuista synttäreistä.

Kaiken tämän keskellä pikku-Ää kuitenkin onnistuu nukkumaan ja äitini ja isäni uskaltautuvat jopa kyläillä meillä...  Myrsky vesilasissa tai tiskialtaassa on tyyntynyt. Ehkei tämä nyt olekkaan NIIN kauheeta!

Selailin tänään aivan ihania blogeja, kuten apinalandiaa ja JohannaKoon löytöä -jota tulee seurattua muutoinkin silloin tällöin. 

 Mistä noilla ihmisillä riittä virtaa ja ideoita? Hieman (lue "viherryin") kateellisena joistain sivuista ja ennenkaikkea kuvista... Aivan ihania :)

No, ehkä tulen lisäämään kuvia ajan myötä tai sitten en...

Mun piti tänään lähteä Isoon kaupunkiin eli Vaasaan, mutta jostain syystä ei sitten vaan huvittanutkaan. Apua, musta on  tulossa ihan selkeesti maalainen. Mietitääs nyt tätä asiaa kunnolla; siellä olisi ollut kaikki herkut tarjolla, kuten valmiiksi katettu ruokapöytä vanhempieni luona, kahvitteluseuraa kavereista, kirppareita pilvin pimein. Niin siis taviskaupoistahan mä en koskaan löydä mitään, kirpparit on mun juttu. (lasten kanssa on sitten aivan eri asia, silloin on PAKKO kiertää kunnon "oikeissa" kaupoissa.
   Ja kaikesta huolimatta mä valitsen sen karseemman vaihtoehdon -olla kotona ja pestä pyykkiä :) Kuulostipas taas niin coolilta. 

Mutta ilmeisesti mä hehkun vielä eilisen johdosta. Kävin nimittäin eilen meidän kunnan kirjastossa ekaa kertaa. Ihan vaan lukemassa parit lehdet. Takas kävellessä mä sain jonku ihmeen onnellisuuskohtauksen. Tuli vaan niin järjettömän hyvä olo. Hymyilin koko matkan kotiin.

Kotia tullessa kastelin tomaatin taimet ja kurkkasin chilipaprikapurkkeihin.  Jippiiiiii!!! Mun yhestä jugurttipurkista pilkistää alkuja. Ja kun Mä ehdin olla jo varma että käy niinkuin vitsailin herra Öön kanssa, että mä viljelen vaan multaa jugurttipurkeissa. Se kun on nähty tässä taloudessa jo niin monesti että jos joku osaa kasvit kiduttaa hengiltä niin se oon minä, kasvien gestapo. Mutta mun Turbo Pube  (kiva leuhkia vielä lajikkeen oikeella nimellä) todistaa nyt toisin ;)   Sitä lajiketta voi käydä kattomassa tuolta,  -> http://chilifoorumi.fi

                              Mä odotan joka lauantai sitä lottovoittoa, mutta loppujenlopuksi
                                                                        se onni 
                                                löytyy niistä elämän pienistä sattumista.

molskiksessa uimassa :)

                                                                         hei!

 tänään oltiin koulusta uimassa siellä oli hauskaa!

 Oltiin siellä pari tuntia eli joku kaksi tuntia.

siellä oli liukumäki josta kaverini kanssa laskettiin monia kertoja. Oon käyny siellä jo kolmesti tai neljästi:. Hypimme myös altaan reunalta. siellä oli myös syvempi puoli jossa oli pelle, jonka käsistä tuli vettä kun sen mittari oli täynnä sinne emme uskaltaneet mennä mutta sen pellen takana oli vielä aika iso ympyrä joka oli pore allas. Siellä rupesi poreilemaan kun painoi yhdestä napista. Tällää kertaa kaverini kanssa uskaltauduttiin menemään pore altaan luo,se oli hurjaa ensin pelotti mutta sitten leikimme ja uimme kuin olisimme aina olleet siellä. mutta sitten meidän täytyi lähteä. Bussissa söimme karkkia niin paljon että jos katsonkin karkki pussiin niin alkaa äglöttää! Join myös smurffi limua joka oli todella hyvää.

t:Tytär :)

Hei taas.

 Miks kukaan ei sanonu että tämä voi olla näin vaikeeta?

Mistä muut ihmiset ammentaa nuo kirjotuksensa? 

Kuka kumma olisi niin utelias että haluaisi tietää meidän elämästä?

Ja mikä hinku mulla on jakaa mitään meidän elämästä???

Mutta, koska olen luvannut tyttärelleni että kirjoitan hänen kanssaan niin...

Odotettavissa onkin sitten rajuja paljastuksia ja tiiviitä juonenkäänteitä kuten:

No. Halusitte tai ette niin täältä se tulee... Järkyttävä paljastus. Mä söin tänään munkin :) Että se mastui hyvälle, ehkä vielä paremmalle kun mä sain syödä sen ihan yksin, rauhassa kahvin kanssa ilman ketään tai mitään häiriötekijöitä. Tekemättä yhtään mitään. Namskis namskis, mässyn mässyn... ( Anteeksi rakas tyttäreni, kohtahan tämä paljastuu  että te muut jäitte ilman.) Mutta mä olen täysin vakuuttunut siitä että musta tulee sen avulla paljon parempi äiti tänään, niin sallittakoon se mulle. Tää on myös tärkeä oppitunti numero 1. Ota aikaa itsellesi. Kukaan ei sitä voi sinulle antaa, eikä se ole keltään pois.

Kuten siis näkyy niin suurperheen äidin elämä on tosi coolia.Aina sattuu ja tapahtuu, mutta pää-asiassa vaan sattuu...

Syy siihen miksi tituleeraan itseäni suurperheelliseksi on seitsemän lasta. Kutsuttakoon heitä nyt vaikka lyhenteillä a, e, i, o, u, y, ä, ja mies olkoon sitten se Ö. (herra Öö)

 A on tietysti se vanhin lapsista ja Ä nuorin. Ja minun kanssakirjoittajani on  vokaali U. Siis vähän taustatietoja jatkoa ajatellen.

A on ohittanut jo täysi-ikäisyyden merkkipaalun ja Ä niinkuin äänekäs sai kirkon jäsenyyden viimekuussa, meillä siis vietettiin ristiäisiä. A on muuten Ään kummisetä.

E on peruskoulunsa käynyt ja I on siellä juuri parhaillaan. O ja U ovat meidän kyläkoulun rinnakkaisluokalla ja Y on eskarilainen siitä kyläkoulun kyljestä.

 Nyt kun sain kaikki pikkuvokaalini esiteltyä niin tästä voi juttua sitten jatkaa sujuvasti. Todennäköisesti  nyt sitten ymmärtänette että minua ei ehkä tavata täällä niin usein, mutta yritetään, yritetään...

Me asutaan paskapaikassa, joka on keskellä ei mitään. Ainakin jos kysyy eeltä ja iiltä. Nehän itseasiassa muodostaa sen mihin koko mun äitiys kiteytyy; sanaan ei. Sanaan joka on monesti hirveen vaikea lausua ja myös monesti vaikea uskoa. Tästä taas johtuu se kohta edellä kirjotetusta -sattuu ja tapahtuu...

Tää paskapaikka on kyllä itseasiassa ihan kiva pieni kunta, jossa puhutaan pää-osin sitä toista kotimaista. Kaikki tuntee toisensa ja täällä on turvallista asua ja olla. Me muutettiin tänne vuos ja rapiat sitten. Mulla oli ollut jo pidemmän aikaa salainen haave päästä huspois kaupungista :)
 Ja niin mä itsekkäästi toteutin mun haaveen... Ja nyt mulla kurkistaa tomaatin taimia jugurttipurkeissa, odottaen että ne pääsee maahan. (Jopas kuulosti itsekkäältä.)

Y kävi muuten tänään tutustumassa tulevaan kouluun ja sai kaverin sieltä heti :) 

T. Äiti

Yhteistä tekemistä :)

Kiva saada jotain yhteistä äitin kaa :)

 En oo koskaan ennen kirjottanu blogia. Ensiksi en meinannu keksiä mitään mut sitte sitä vaan keksi. 

Tykkään kissoista ne on niin sulosia. Meillä  on kolme kissaa ne kaikki on musta valkosii. Mä tykkään myös askartelusta, leipomisesta ja käsitöistä. 

Ehkä aijon kirjottaa paljon kissoista ja muusta kivoista jutuista. 

Hups ja hei :)

Hupsista ja hei.

Nyt se on sitten luotu. Oma blogi.

 

Tai siis minun ja tyttären yhteinen sellainen.

Miksi? No miksipäs ei... Mutta pää-asiassa sen takia että meillä on joku yhteinen juttu, mitä me voidaan yhdessä puuhata ja toisekseen; tyttönen on aikas hyvä kirjoittaja. Itsestäni en sitten osaakaan sanoa, miten luonnistuu ja mistä löytyy aikaa.. Mutta kokeillaan - eihäs sitä koskaan tiedä :)

 T. Äiti