Elämän kriisejä ja toipumisia

  Äiti ei ole paljoa ehtinyt kirjoitella kesän mittaan.  Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin äiti ei ole kirjoittanut Yhtään mitään kesän mittaan. Rivin riviä!

Äidillä kun on pitänyt kiirettä.  Aina vaan ja lomillakin....

 Oikesti äitillä on ollut henkilökohtaisia Kriisejä. On pitänyt miettiä itsensä uudelleen. Koota palaset ja
määritellä itsensä virallisesti. Keski-ikäiseksi.  Tasapaksuksi ja tylsäksi keski-ikäiseksi. Kuulostaa aikamoisen pelottavalle?

Tästä suuntana sitten on vanhuus, harvenevat hiukset, otsarypyt, allit ja jenkkakahvat, lapsenlapset ja hauta. Paitsi että osa tätä tavoitetta on saavutettu jo aikapäivät sitten, on ne äidin kulmat kurtistelleet lapsiperheellisen elämässä jo sangen moneen otteeseen, eikä suurperheen äidin vatsanahkakaan nyt niin elastinen enää ole.

                     Näyttääpä se suurperheellisen tulevaisuus kertakaikkisen upealle...

Mutta mitäpä muuta voi odottaa kun lapsista vanhin siirtyi valtion hoiviin hetkeksi (Eieiei. En nyt tarkoita vankilaa vaan armeijaa.)  ja toinen kasvoi kodistaan ulos. Pullahti maailmalle, omaan (poikakaverin kanssa yhteiseen) opiskelija-asuntoonsa. Rinta riemua täynnä suunnitteli loppuelämänsä ensimmäisiä hetkiä, pakkasi jä lähti. Jättäen äidin ihmettelemään tyhjäksi jäänyttä huonetta, eskaripiirrustuksia, päiväkodin diplomia ekoista hiihtokisoista, futispokaaleja ja kaikkea sitä mitä vanhimman tyttären lapsuusvuosiin mahtui... Sitä mitä äidin noihin vuosiin mahtui...
             
                                                      Ja niin äiti vanheni yhdessä yössä.

                                  Johan sellaisesta menee yhden äiti-ihmisen korttipakka uusiksi.

Lääkkeeksi tähän äiti ehdotti yhteistä lomamatkaa, johon teini-ikäinen kotona-asuja heti innokkaasti yhtyi. Joo, menkää vaan.

Lisävahvistus loman tarpeesta tuli varoittamatta yhtenä kesä-aamuna,  naapurin sedän muodossa. Naapurin setä tuli nimittäin ilmoittamaan, että pellolta on löytynyt kuollut kissa. Jäänyt niittokoneen alle.  Sanonta  noutajasta tuli siis hyvinkin konkreettiseksi tässä perheessä.  Niin Viikatemies korjaa satoa...
    Tämä oli  se viimeinen niitti äidin lomahaaveisiin. Punaisin,  itkettynein silmin koko perhe suunnittemaan siis lomamatkaa...

Siten,  koko jäljellä oleva perhe, teiniä lukuun ottamatta, pakattiin autoon ja matkattiin suomen suloiseen  suveen. Autossa oli ahdasta ja ilo ylimmillään, leikillistä vedonlyöntiä harrasteltiin siitä, kuinka monta kilometriä jaksetaan istua ilman minkäänlaista rähiköintiä. Hurjimmat veikkaukset olivat puoleenmatkaan, mutta valitettavasti äidin arvaus oli lähimpänä totuutta. Äiti kun arveli rauhan riittävän noin  25 km....

Kotiin jäävää  eläinkatrasta ja perheen teiniä varten houkuteltiin paikalle ystävän fiksu täysi-ikäinen poika, jotta perheellä siis olisi edelleenkin koti, johon palata lomien jälkeen ilman mittavia rakennus -ja korjauskuluja.

No, loma meni niin kuin lomat nyt aina tässä perheessä tuppaa menemään... Parin päivän sateessa värjöttelyn, vatsataudin ja hampaitaan huutavan pikkuvauvan jälkeen viisaat vanhemmat päättivät palata takaisin kotiin.

 Rahat sitä ennen onneksi ehdittiin tuhlata monenmoiseen järjettömyyteen Kuopion Ikeassa. Kaikkihan nyt tietysti tarvitsee tuplakoon pussilakanoita -varsinkin jos et omista yhden ainutta tuplakoon peittoa. Koristetyynytkin olivat ilmeisen tarpeellisia, siitä päätellen että joka tyyny pyörii aina kenenkin huoneen lattioilla. Ja niille muovisille kipoille äiti ei ole vielä tänäkään päivänä keksinyt mitään järkevää käyttötarkoitusta. Se osa rahasta mitä ei hummattu muutoin vain menemään, unohdettiin Ikean kahvion pöydälle. Tiettämättämme saatoimme kyllä tehdä jonkun muun onnelliseksi ko kahvilassa.

Kotimatkalla perheen poika (josta olen blogissani käyttänyt vokaalia O) kiteytti koko perheen ajatukset yhteisistä lomamatkoista " mä en lähe teijän kaa enää yhtään minnekkään autolla, edes Power Parkkiin. Korkeintaan Wasalandiaan."

                                                      Aika fiksu lapsi, vai mitä?




# Ilmeisesti perheen äiti on kuitenkin perusluonteeltaan melko positiivinen ihminen, koska suunnittelee jo uutta matkaa. Äiti myös toipui melkoisen nopeasti tehtyään pieniä laskutoimituksia sen suhteen, kuinka vanha äiti todellisuudessa onkaan kun nuorin lapsista on sen ikäinen että alkaa haaveilla omasta kodista. Siihen menee vielä, hetkinen... Piiitkä aika. #









   

Kesälomalla

Ihanaa olla kesä lomalla!

 Kesäloma alko hyvin. Mä oon ollu jo uimassa kolmesti vaikka vesi onki mun mielestä tosi kylmää aluks, mut sitte ku on ollu hetken vedes nii tuntuu paljon lämpimämmältä.

 Mä meen keskivikkona mun kaverin luo yöks. Me suunniteltiin et ostetaan jotain hyväskää ja et me valvotaan. Se on tosi kiva vaikka menee seiskalle, mut ei sillä oo välii ainakaan mun mielestä. Mun mielestä on hassuu et se on mua pienempi ja mä oon kuitenki menos vasta vitoselle.

 Isi lupas et me mennään tänä kesänä powerparkiin! Eiks oo kivaa?!

 Mä oon huomannu et äiti kirjottaa enemmän ku mä tätä blogii ja sit se kirjottaa pitempii juttui ja mä tälläsii noin kaheksan rivisii.

                                                   heheheee. 

Lelu-elämää ja mökkeilyä.

Suurperheellinen on pitänyt hiljaiseloa blogissaan. Mutta sitäkin äänekkäämpää onkin ollut sitten kotirintamalla. Nimenomaan rintamalla,  juu.

 Suurperheen Lapset sitten  vihdoin pääsivät kirmaamaan kesälaitumille, kukin omista opinahjoistaan. Kaikki saivat todistuksensa ja toiset  stipendinsä , tosin yhden omaa todistusta äiti ei ole vielä(kään) päässyt näkemään,  sattuneista syistä... No, kärsivällisyys on äidin toinen nimi. KVG...

Täällä  kotirintamalla onkin sitten meno ollut kuin talvisodassa. Tosin paljon helteisemmässä säässä.  Ja aseena on käytetty ihan perinteisiä vesipyssyjä, onneksi... Vaikkakin kesäisen talvisodan mottona on enemmänkin ollut; kaverille ei jätetä, kuin kaveria ei jätetä. Tämä säännös koskee erityisesti jäätelöä, mutta kohtaa voi näköjään soveltaa mihin tahansa elintarvikkeeseen..

Jopa siinä määrin että äidin pään sisäinen pommi pääsi purkautumaan. (Se on se kuuluisa viimeinen pisara.)  Oikeastaan se vaan paukahti, mutta on paljon makeempaa puhua/kirjoittaa räjähdyksestä kuin mistälienee  tuhnahduksesta... Sitä paitsi; tuhnahdus voi äidin mielestä kuulua ihan molemmista päistä, joten selvyyden vuoksi... Loppukevään aikana kerätyt höyryt nyt vaan pääsivät livahtamaan äiti-ihmiseltä ilimoihin. (Ja edelleenkin asialla tarkoitetaan verbaalisia höyrynpäästöjä. )

 Meidän onneton teini (lähimmät lukijat arvaavat kyllä kuka) meni ja hajotti pikku-eskarin vesipyssyn. Meidän leluntestaus-kokemuksella tuo pyssy kyllä kesti tavanomaista kauemmin  -peräti viikon oli ehjänä. Tuon onnettoman lelun takia tuli paha mieli  niin  tulevalle koululaiselle kuin teinille kuin myös äitille. Lähinnä kuitenkin lastensa takia, ei hajonneen pyssyn.

 Loppuviimein kaikki kävi kuitenkin suht hyvin. Äiti pyyteli kaikilta tasapuolisesti anteeksi ja koulutiensä aloittava kuvittelee saavansa tilalle Uuden, Isomman ja Kestävämmän vesipyssyn.  (Vaikkakin tämän perheen lelut kyllä pitäisi valmistaa ratakiskosta jos mielii että pysyvät ehjänä, edes viikkoa pidempään.)

Sitä jotenkin äiti-ihminenkin rentoutuu paremmin sellaisen purkauksen jälkeen, jopa siinä määrin että rupeaa kasvatuskysymyksissä ote lipsumaan... Ihan luvan kanssa lähti suurperheellisen lapsi kavereineen mökkeilemään, ihan ilman äitiä ja isää. Ajatella.

 Kysyipä vielä äidin poliittisia linjauksia Kuningas -Alkoholin suhteenkin. Juup. Lupa myönnetty, ihan siis hillittyihin ja pieniin... Äiti kun on sen verran vapaamielinen ja leväperäinen kasvattaja. Ja niin pakkasi perheen poika-lapsi iloisesti Siwan pussikaljat ja sinapin lakkuhun ja lähti. Noin se on nopiaa ja heleppoa.

 Toista se olisi äidin pakkaaminen. Pakattasiin lähes koko lääkekaapillinen tavaraa, koko kaapillinen vaatteita, sateen, paisteen ja muiden luonnonmullistuksien varalle ja vielä vaipat, vaunut, kantoreput ja tismitkä muut... Ilmankos äitiä ei ole huvittanut... Tosin äiti kyllä eilen salaa soitteli mökkinaapurilleen, että mitenkä pojat on pärjänny.... Ja kuulemma hienosti on mennyt. Eivät ole päässeet hukkumaan, eivätkä myöskään kuolleet nälkään.

 Mökkeilyn parasta antia ovatkin ehdottomasti mökkinaapurit. Siinä missä Normisuomalainen haluaa kaiken maaliman naapureita karkuun mökeillensä niin äitipä haluaa mökille juuri sen takia.  Suurperheellistä on kyllä onnistanut asian suhteen, meillä nimittäin on ehkä maailman parhaat mökki-naapurit!

Ja kerrottakoot nyt vielä, ennen kuin sosiaalitoimen kuumalinja  tukkeutuu huolestuneista kansalaisista, että mökkeilevä poika kavereineen on jo jokunen vuosi sitten ohittanut täysi-ikäisyyden merkkipaalun.

Eino ja minä

Kesä,

Voikukkameri

ja  kesän tuoksu.

 Mitä tuohon  voi  lisätä?

                                                                           
                                                               Eino Leinoa, olkaa hyvät :)

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?

Mitä on tämä hiljaisuus?

Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,

tää suuri ja outo ja  uus?

Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat

ja metsässä puhuvat puut.

Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat

ja toivot ja tou’ot muut.

Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,

kaikk’ on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin

ja tuoksuvat rauhaa syvää.

                                                     

Kerronpa sinulle tarinan... jonka joku kertoi joskus minulle.

Heinä tuoksuu hyvälle.  Laitan nahkatakin paremmin pään alle ja kuvittelen makaavani rannalla.
           
               Haistelen, vedän kesän tuoksua itseeni niinkuin epätoivoinen narkkari piikkiä  ja toivoisin ettei se koskaan loppusi. Kesä ja lämpö.

Silloin ei katsos tarvitsisi mennä kouluun. Ei tarvii kuunnella opettajien tyhjää puhetta, raapustuksia taululle. Kukaan ei käskisi istumaan suorassa, olla makaamatta pulpetilla. Nukkumista.
Mä en nimittäin jaksa enää. Istua oikein, olla oikein.

 Mitäpä minä opettajien tiedolla tekisin, mihin sen laittaisin? Kun on isompiakin ongelmia. Suurempia kuin se onko läksyt tehtynä. Tyhjän jauhamista. Siltä se ny vaan tuntuu.

Opettaja saarnaa kuola suupielestä roiskuen ja katson koska siltä valahtaa paidalle tippa. Sit se vaa odottaa että mä kommaisin sille jotain.   NO ei kuule paljoo kiinnosta. Mä en ees tiedä  mistä se puhu. Kai se valitti jotain... Sinä sitä, sinä tätä.....justii ja joo.
 Vittu. lopettais jo. Mun silmät naulautuu viisareille. TIk.... tAk... Aika matelee luokassa ja musta tuntuu et oon tääl vankina, mä en ees pysty hengittää täällä kunnolla. Ajatukset vaan ravaa eestaas sitä samaa.

Ne taas ryyppäs eile ku mä tulin kotiin. Mä tiesin sen jo rappukäytävässä, verhojen asennosta. Siivoojan pesuaineen haju sekottu tupakkaan, jota ne veti sisällä. Ja  naapurin eukko katto taas pitkään mua rapussa, sillee säälivästi. Kai se odotti et mä moikkaisin sitä tai jotai. Mut mite pystyy moikkaa jotai jos ei voi kattoo ees silmii? Pelkkää teatteria.

 Mä vihaan olla mä. Vihaan tätä typerää teatteria. Mutsiki  tuli koululle esittää.  Närkästyneenä,  kesken firman kiireiden. Ne kummasteli open kaa yhessä et mikä mua vaivaa ku oon tämmönen.  Reksiki kummasteli. Ja kuraattori. Mua rupes tahtomattani naurattaa-  Kummastelijoitten kerho.

Mitä mä olisin sanonu? Et mutsi ryyppää ku ne eros?  Eheeiii.

                                                  Ei mulloo valtuuksia valittaa.
                                                  Relaa vähän- kaikki hyvin.

Mut sitä ei mutsikaa tienny, et mua satutti se ryyppääminen. Mua satutti ku sitä satutti.  Ne ei tienny et mä en pystyny tehä läksyjä, ku mä en pystyny olee ees kotona. Ne syytti mua ku mä haisen tupakalle. Ehä mä ees polta.
Niin.  Että mikä on kun ei koulu maita?

Joskus mä vielä sanon. Joskus mä vielä näytän niille. Mustaki tulee jotain, jotai muuta mitä mun todistus väittää. Sit ne puhuu musta kaikkee opehuonees ja muistelee kui hiljanen ja huomaamaton oppilas mä olin.
 

vertaistukea äidille

Vauvatapaaminen.

Että mikä? 

Vauvatapaaminen. Äiditkin pääsivät mukaan.

Lauma freesejä, tuoreita äitejä istuu neuvolan odotustilassa vauvojensa kanssa. Nuoret ja nätit äiti-alokkaat hymyilevät ystävällisesti uudelle tulokkaalle. Eli  minulle -rouva suurperheelliselle. 

 Ja  että mä hikoilin. Niin kuin pieni possu. Tai mitäpä sitä vaatimattomaksi. Mä hikoilin niin kuin valtava  emakko. Miltä voikaan näyttää keski-ikäinen,  hikoileva ja imettävä (joka sinänsä on yksi ja  sama asia) nainen puskettuaan rapakuntoisena viisi kilometriä lastenvaunuilla? Kun ilman lämpötila on yli 20 astetta?

No, mä näytin just sille.

 Positiivinen asia oli kuitenkin se hymyilevä nelikuinen nahkahammas siinä äidin kyljessä.   
 
                                Hyväntuulisena, valloittamassa sydämiä,
                                                                       pelkällä olemassa-olollaan.

Eipä siis ollut äidilläkään vaihtoehtoja, muuta kuin sopeutua äitilaumaan.  Vaikka suurperheellinen  kammoaakin uusia ja vieraita tilanteita (ja tämä taatusti luettiin sellaiseksi) niin uteliaisuus piiskaa äitiä liikkeelle useammin kuin arvaakaan. Joskos sitä vaikka tutustuisi ihmisiin sitä kautta. Pakko on kaikkea kokeilla, ainakin kerran. Vertaistukea på venska ja vinska. 

Neuvolan tädit kyselivat ja tuoreet äidit kertoilivat silmät säkenöiden. Ja kivahan niitä olikin kuunnella, olo tuli jotenkin äidilläkin  raikkaammaksi -kielisuihkussa. Tosin saattoi äidiltä mennä jokunen sananen ohi korvien, mutta sen verran äiti oli kuitenkin kartalla että älysi keskustelujen koskevan edelleen synnytyksiä, eikä esimerkiksi auton korjaamista. ( Vaikka siitä ko kirjoittajalla olisi varmasti riittänyt asiaa enemmänkin. Autossa kun tuntui menevän taas kaikki liikkuvat osat uusiksi.)

Äiti oikeastaan nautti kuulijan roolista. Siinä kun sai tarkkailla ja havannoida toisia.  Ei sillä, että äiti mikään stalkkeri olisi. Mutta joskus sitä on mukavampi vaan seurailla sivusta. Pakolliset omanvuoron kerronnat äiti yritti hoitaa mahdollisimman nopesti pois alta.. Mitenkä niin, miten meni synnytys?

                    Hei, haloo...Tää on  järjestysluvultaan seitsemäs lapsi. Syntyihän se.. >Plops.  Pullahti ulos. Kaikesta maailman kehityksestä ja edistyksellisyydestä huolimatta, teki lähes poikkeuksetta kipeää. Mutta niin sen  kuuluukin mennä. Äidin mielestä edellistä olennaisempaa on se, mitä tapahtuu vuosina synnytyksen jälkeen. Parikymmentä vuotta ainakin. Ja enemmänkin.  Ei riitä tavoitteeksi että kasvattaa lapset suht´ täyspäisiksi kansalaisiksi, vaan myös itse pitää pysyä järjissään ja mieluusti vielä hengissä siihen asti.  Se on suuri vastuu.

 Ei auta fillaroidessa valittaa, että kypärä istuu huonosti päähän.  Ei auta kun odottaa valojen vaihtumista punasesta vihreäksi ja sittenkin vielä katsoa. Mutta mitäpä sitä omien lastensa eteen ei olisi valmis tekemään?

  Nolon liikahikoilun välttämiseksi, seuraavaan ryhmän kokoontumiseen äiti on päättänyt ajaa autolla. Vaikkakin  ajoitus vertaistuen suhteen onkin toistakymmetä vuotta myöhässä, niin eihän tällaista tilaisuutta voisi jättää käyttämättä? 

#Huolimatta siitä että,  äiti on perusluonteeltaan kamala valittaja, niin nöyrä kiitos kunnalle, koska vaivautui järjestämään äidille tilaisuuden tutustua toisiin äiteihin.#

Stundars

Olin tiistaina Stundarsissa mun veljen kaa . Koska meitä on vaan jotain 30 oppilasta koko koulussa niin mentiin tietysti koko koulun kanssa.

 Siellä oli kivaa koska siellä oli kaikki vanhan aikasta ja mä tykkään vanhan aikasista kodeista ja esineistä.
Siellä oli oikeita lampaita, puusta tehty lehmä, possu ja hevonen ja kaikkee muuta kivaa.

 Me nelos luokka, eli siis minä ja mun kolme kaveria kuljettiin siellä kolmiste, ku meillä on nelosella vaan neljä oppilasta. Ostin kaks tikkarii, yhen keskikokosen ja toisen pienen. Ostin myös jäätelön. Siellä oli puuseppä ja jotain muuta kivaa. Me oltiin eka tunti koulus ja sitte me lähdettiin. Me neloset oltiin vierekkäin bussissa niinku me sovittiin.

Lopuks me mentiin siinä vieressä olevaan pieneen leikki puistoon. Siellä oli karuselli, joku ihme hökkerö, liukumäki ja joku ihme keinu. Noin kaheksan oli siinä karusellis ja yks kuutos luokkalainen anto vauhtii. Se oli kivaa. Sitte me tultiin koululle ja oltiin pihalla siihen asti että seuraava tunti alko. Sitte loppu koulupäivä oltiinkin puutöissä.