vertaistukea äidille

Vauvatapaaminen.

Että mikä? 

Vauvatapaaminen. Äiditkin pääsivät mukaan.

Lauma freesejä, tuoreita äitejä istuu neuvolan odotustilassa vauvojensa kanssa. Nuoret ja nätit äiti-alokkaat hymyilevät ystävällisesti uudelle tulokkaalle. Eli  minulle -rouva suurperheelliselle. 

 Ja  että mä hikoilin. Niin kuin pieni possu. Tai mitäpä sitä vaatimattomaksi. Mä hikoilin niin kuin valtava  emakko. Miltä voikaan näyttää keski-ikäinen,  hikoileva ja imettävä (joka sinänsä on yksi ja  sama asia) nainen puskettuaan rapakuntoisena viisi kilometriä lastenvaunuilla? Kun ilman lämpötila on yli 20 astetta?

No, mä näytin just sille.

 Positiivinen asia oli kuitenkin se hymyilevä nelikuinen nahkahammas siinä äidin kyljessä.   
 
                                Hyväntuulisena, valloittamassa sydämiä,
                                                                       pelkällä olemassa-olollaan.

Eipä siis ollut äidilläkään vaihtoehtoja, muuta kuin sopeutua äitilaumaan.  Vaikka suurperheellinen  kammoaakin uusia ja vieraita tilanteita (ja tämä taatusti luettiin sellaiseksi) niin uteliaisuus piiskaa äitiä liikkeelle useammin kuin arvaakaan. Joskos sitä vaikka tutustuisi ihmisiin sitä kautta. Pakko on kaikkea kokeilla, ainakin kerran. Vertaistukea på venska ja vinska. 

Neuvolan tädit kyselivat ja tuoreet äidit kertoilivat silmät säkenöiden. Ja kivahan niitä olikin kuunnella, olo tuli jotenkin äidilläkin  raikkaammaksi -kielisuihkussa. Tosin saattoi äidiltä mennä jokunen sananen ohi korvien, mutta sen verran äiti oli kuitenkin kartalla että älysi keskustelujen koskevan edelleen synnytyksiä, eikä esimerkiksi auton korjaamista. ( Vaikka siitä ko kirjoittajalla olisi varmasti riittänyt asiaa enemmänkin. Autossa kun tuntui menevän taas kaikki liikkuvat osat uusiksi.)

Äiti oikeastaan nautti kuulijan roolista. Siinä kun sai tarkkailla ja havannoida toisia.  Ei sillä, että äiti mikään stalkkeri olisi. Mutta joskus sitä on mukavampi vaan seurailla sivusta. Pakolliset omanvuoron kerronnat äiti yritti hoitaa mahdollisimman nopesti pois alta.. Mitenkä niin, miten meni synnytys?

                    Hei, haloo...Tää on  järjestysluvultaan seitsemäs lapsi. Syntyihän se.. >Plops.  Pullahti ulos. Kaikesta maailman kehityksestä ja edistyksellisyydestä huolimatta, teki lähes poikkeuksetta kipeää. Mutta niin sen  kuuluukin mennä. Äidin mielestä edellistä olennaisempaa on se, mitä tapahtuu vuosina synnytyksen jälkeen. Parikymmentä vuotta ainakin. Ja enemmänkin.  Ei riitä tavoitteeksi että kasvattaa lapset suht´ täyspäisiksi kansalaisiksi, vaan myös itse pitää pysyä järjissään ja mieluusti vielä hengissä siihen asti.  Se on suuri vastuu.

 Ei auta fillaroidessa valittaa, että kypärä istuu huonosti päähän.  Ei auta kun odottaa valojen vaihtumista punasesta vihreäksi ja sittenkin vielä katsoa. Mutta mitäpä sitä omien lastensa eteen ei olisi valmis tekemään?

  Nolon liikahikoilun välttämiseksi, seuraavaan ryhmän kokoontumiseen äiti on päättänyt ajaa autolla. Vaikkakin  ajoitus vertaistuen suhteen onkin toistakymmetä vuotta myöhässä, niin eihän tällaista tilaisuutta voisi jättää käyttämättä? 

#Huolimatta siitä että,  äiti on perusluonteeltaan kamala valittaja, niin nöyrä kiitos kunnalle, koska vaivautui järjestämään äidille tilaisuuden tutustua toisiin äiteihin.#