Kerronpa sinulle tarinan... jonka joku kertoi joskus minulle.

Heinä tuoksuu hyvälle.  Laitan nahkatakin paremmin pään alle ja kuvittelen makaavani rannalla.
           
               Haistelen, vedän kesän tuoksua itseeni niinkuin epätoivoinen narkkari piikkiä  ja toivoisin ettei se koskaan loppusi. Kesä ja lämpö.

Silloin ei katsos tarvitsisi mennä kouluun. Ei tarvii kuunnella opettajien tyhjää puhetta, raapustuksia taululle. Kukaan ei käskisi istumaan suorassa, olla makaamatta pulpetilla. Nukkumista.
Mä en nimittäin jaksa enää. Istua oikein, olla oikein.

 Mitäpä minä opettajien tiedolla tekisin, mihin sen laittaisin? Kun on isompiakin ongelmia. Suurempia kuin se onko läksyt tehtynä. Tyhjän jauhamista. Siltä se ny vaan tuntuu.

Opettaja saarnaa kuola suupielestä roiskuen ja katson koska siltä valahtaa paidalle tippa. Sit se vaa odottaa että mä kommaisin sille jotain.   NO ei kuule paljoo kiinnosta. Mä en ees tiedä  mistä se puhu. Kai se valitti jotain... Sinä sitä, sinä tätä.....justii ja joo.
 Vittu. lopettais jo. Mun silmät naulautuu viisareille. TIk.... tAk... Aika matelee luokassa ja musta tuntuu et oon tääl vankina, mä en ees pysty hengittää täällä kunnolla. Ajatukset vaan ravaa eestaas sitä samaa.

Ne taas ryyppäs eile ku mä tulin kotiin. Mä tiesin sen jo rappukäytävässä, verhojen asennosta. Siivoojan pesuaineen haju sekottu tupakkaan, jota ne veti sisällä. Ja  naapurin eukko katto taas pitkään mua rapussa, sillee säälivästi. Kai se odotti et mä moikkaisin sitä tai jotai. Mut mite pystyy moikkaa jotai jos ei voi kattoo ees silmii? Pelkkää teatteria.

 Mä vihaan olla mä. Vihaan tätä typerää teatteria. Mutsiki  tuli koululle esittää.  Närkästyneenä,  kesken firman kiireiden. Ne kummasteli open kaa yhessä et mikä mua vaivaa ku oon tämmönen.  Reksiki kummasteli. Ja kuraattori. Mua rupes tahtomattani naurattaa-  Kummastelijoitten kerho.

Mitä mä olisin sanonu? Et mutsi ryyppää ku ne eros?  Eheeiii.

                                                  Ei mulloo valtuuksia valittaa.
                                                  Relaa vähän- kaikki hyvin.

Mut sitä ei mutsikaa tienny, et mua satutti se ryyppääminen. Mua satutti ku sitä satutti.  Ne ei tienny et mä en pystyny tehä läksyjä, ku mä en pystyny olee ees kotona. Ne syytti mua ku mä haisen tupakalle. Ehä mä ees polta.
Niin.  Että mikä on kun ei koulu maita?

Joskus mä vielä sanon. Joskus mä vielä näytän niille. Mustaki tulee jotain, jotai muuta mitä mun todistus väittää. Sit ne puhuu musta kaikkee opehuonees ja muistelee kui hiljanen ja huomaamaton oppilas mä olin.
 

vertaistukea äidille

Vauvatapaaminen.

Että mikä? 

Vauvatapaaminen. Äiditkin pääsivät mukaan.

Lauma freesejä, tuoreita äitejä istuu neuvolan odotustilassa vauvojensa kanssa. Nuoret ja nätit äiti-alokkaat hymyilevät ystävällisesti uudelle tulokkaalle. Eli  minulle -rouva suurperheelliselle. 

 Ja  että mä hikoilin. Niin kuin pieni possu. Tai mitäpä sitä vaatimattomaksi. Mä hikoilin niin kuin valtava  emakko. Miltä voikaan näyttää keski-ikäinen,  hikoileva ja imettävä (joka sinänsä on yksi ja  sama asia) nainen puskettuaan rapakuntoisena viisi kilometriä lastenvaunuilla? Kun ilman lämpötila on yli 20 astetta?

No, mä näytin just sille.

 Positiivinen asia oli kuitenkin se hymyilevä nelikuinen nahkahammas siinä äidin kyljessä.   
 
                                Hyväntuulisena, valloittamassa sydämiä,
                                                                       pelkällä olemassa-olollaan.

Eipä siis ollut äidilläkään vaihtoehtoja, muuta kuin sopeutua äitilaumaan.  Vaikka suurperheellinen  kammoaakin uusia ja vieraita tilanteita (ja tämä taatusti luettiin sellaiseksi) niin uteliaisuus piiskaa äitiä liikkeelle useammin kuin arvaakaan. Joskos sitä vaikka tutustuisi ihmisiin sitä kautta. Pakko on kaikkea kokeilla, ainakin kerran. Vertaistukea på venska ja vinska. 

Neuvolan tädit kyselivat ja tuoreet äidit kertoilivat silmät säkenöiden. Ja kivahan niitä olikin kuunnella, olo tuli jotenkin äidilläkin  raikkaammaksi -kielisuihkussa. Tosin saattoi äidiltä mennä jokunen sananen ohi korvien, mutta sen verran äiti oli kuitenkin kartalla että älysi keskustelujen koskevan edelleen synnytyksiä, eikä esimerkiksi auton korjaamista. ( Vaikka siitä ko kirjoittajalla olisi varmasti riittänyt asiaa enemmänkin. Autossa kun tuntui menevän taas kaikki liikkuvat osat uusiksi.)

Äiti oikeastaan nautti kuulijan roolista. Siinä kun sai tarkkailla ja havannoida toisia.  Ei sillä, että äiti mikään stalkkeri olisi. Mutta joskus sitä on mukavampi vaan seurailla sivusta. Pakolliset omanvuoron kerronnat äiti yritti hoitaa mahdollisimman nopesti pois alta.. Mitenkä niin, miten meni synnytys?

                    Hei, haloo...Tää on  järjestysluvultaan seitsemäs lapsi. Syntyihän se.. >Plops.  Pullahti ulos. Kaikesta maailman kehityksestä ja edistyksellisyydestä huolimatta, teki lähes poikkeuksetta kipeää. Mutta niin sen  kuuluukin mennä. Äidin mielestä edellistä olennaisempaa on se, mitä tapahtuu vuosina synnytyksen jälkeen. Parikymmentä vuotta ainakin. Ja enemmänkin.  Ei riitä tavoitteeksi että kasvattaa lapset suht´ täyspäisiksi kansalaisiksi, vaan myös itse pitää pysyä järjissään ja mieluusti vielä hengissä siihen asti.  Se on suuri vastuu.

 Ei auta fillaroidessa valittaa, että kypärä istuu huonosti päähän.  Ei auta kun odottaa valojen vaihtumista punasesta vihreäksi ja sittenkin vielä katsoa. Mutta mitäpä sitä omien lastensa eteen ei olisi valmis tekemään?

  Nolon liikahikoilun välttämiseksi, seuraavaan ryhmän kokoontumiseen äiti on päättänyt ajaa autolla. Vaikkakin  ajoitus vertaistuen suhteen onkin toistakymmetä vuotta myöhässä, niin eihän tällaista tilaisuutta voisi jättää käyttämättä? 

#Huolimatta siitä että,  äiti on perusluonteeltaan kamala valittaja, niin nöyrä kiitos kunnalle, koska vaivautui järjestämään äidille tilaisuuden tutustua toisiin äiteihin.#

Stundars

Olin tiistaina Stundarsissa mun veljen kaa . Koska meitä on vaan jotain 30 oppilasta koko koulussa niin mentiin tietysti koko koulun kanssa.

 Siellä oli kivaa koska siellä oli kaikki vanhan aikasta ja mä tykkään vanhan aikasista kodeista ja esineistä.
Siellä oli oikeita lampaita, puusta tehty lehmä, possu ja hevonen ja kaikkee muuta kivaa.

 Me nelos luokka, eli siis minä ja mun kolme kaveria kuljettiin siellä kolmiste, ku meillä on nelosella vaan neljä oppilasta. Ostin kaks tikkarii, yhen keskikokosen ja toisen pienen. Ostin myös jäätelön. Siellä oli puuseppä ja jotain muuta kivaa. Me oltiin eka tunti koulus ja sitte me lähdettiin. Me neloset oltiin vierekkäin bussissa niinku me sovittiin.

Lopuks me mentiin siinä vieressä olevaan pieneen leikki puistoon. Siellä oli karuselli, joku ihme hökkerö, liukumäki ja joku ihme keinu. Noin kaheksan oli siinä karusellis ja yks kuutos luokkalainen anto vauhtii. Se oli kivaa. Sitte me tultiin koululle ja oltiin pihalla siihen asti että seuraava tunti alko. Sitte loppu koulupäivä oltiinkin puutöissä.

maakuntamatkailua ja viimeisiä viedään...

Äiti harrasti  maakuntamatkailua. Matkailu kun kuulemma avartaa mieltä. Saa uusia näkökulmia ja silleen. Jopa presidentit sitä tekee työkseen niin miksi ei äiti sitten huvikseen.

Näkökulmista äiti ei osaa sanoa, mutta lompakko avartui hiukan eilisestä enemmän. Menovesi autoon kun ei vielä toistaiseksi ole ilmaista.

Ensin vaan piti saada herra Öö ja kumppanit kukin omiin toimistoihinsa tekemään, mitä nyt kukin siellä tekeekään. Pikku-eskarilainen ja kolinan koululaiset opiskelemaan. Ja teini teatteriin. Äiti alkaa olla sitä mieltä,  että äidin Lomaillessa   kotona,  äidin työpaikka (joka siis on sama kuin teini-vokaalin koulu) on muuttanut enemmänkin liikunta-ja leikkipainotteiseksi opinahjoksi.

 Nimittäin joka kerta kun äiti muistaa Hyvänä-äitinä kysyä, mitä tulikaan läksyksi, niin vastaus on joko: meillä on huomenna teatteria tai vaihtoehtoisesti liikuntapäivä. Ja tosiaan nyt sattui vuorossa olemaan se teatteri...

Maakuntamatkan eka etappi oli neuvola. Pikku-Ää sai ensimmäisen (ja perään toisen) rokotuksen. Todettiin tätin kanssa yhdessä että äitillä oli vallan loistava lapsi. Iloinen ja nauravainen ihmisen alku, jota äiti muisti syöttää hyvin. Tätä vauhtia kun pikku-Ää kasvaa niin pikku-Ää on kohta iso-Ää.  Kilo per neuvola-käynti.

Todettiin myös että pikku-Äällä on keuhkot vallan mainiossa kunnossa. Valtava parku kajahti ilmoille kun täti tuikkasi rokotteet reisiin. Äitiäkin itketti ja maito valui pitkin äidin paitaa, se kun on luonnon oma tapa reagoida vauvan itkuun... Siitä olikin hyvä jatkaa eskariin keityskeskusteluun vai mikälienee miten kaikki on mennyt-keskusteluun (18km).
           
                 Matkaa olikin taitettu siinä vaiheessa jo 25km+25km+5km = paljon polttoainetta...

Kehityskeskustelu kehittyi äidille mieleiseen suuntaan. Poika pääsee aloittamaan syksyllä koulunsa,  vaikka parit äänteet onkin vielä ihan hukassa. Saadaan sitten eskari-todistuksen mukana kotiläksyjä kesäksi kotiin.. Kyllä se ässä ja ärrä sieltä pikkuhiljaa tulee. Ässä on jo oikeastaan hallussa, se vaan pitäisi opetella liittämään johonkin sanaan. Paappa ehdotti saatana-perkelettä, siinä kun on molemmat kirjaimet...

 Iltapäivällä äiti pakkasi pienimmästä päästä lapsia autoon, suuntana tällä kertaa Laihian Kössihalli. http://www.youtube.com/watch?v=nIpaogr20Q0

Ja näin Äiti säästi taas pitkän pennin. Osti tavaraa jota ei siis tarvinnut ja jätti ostamatta ne jota olisi tarvinnut. Onneksi herra Öö kävi illalla samaisessa putiikissa (äidin tietämättä) hakemassa puuttuvat tiskirätit ja muut tuikitärkeät...

 Lopullisia ajokilometrejä Tämä suurperheellinen ei viitsi edes miettiä. Niitä kun on paljon, se on se yksi maalla asumisen riemuja. Me kun ei olla kaukana kaikesta vaan kaikki on kaukana meistä.  Ainoa lähellä sijaitseva paikka on se Eimikään Eimissään...

 Nyt  Äiti  on vähän väsynyt.  Sellasia t-paitojakin on myytävänä - kuulemma. Äidin lapsetkin on vähän väsyneitä. Osa sen takia ettei uni tule simmuun ajoissa ja osa muuten vaan -kesää odotellessa. Ja kärpäsiä.  Tai siis kärpäset on kyllä jo tulleet.  Mikäs niillä ollessa - ruokaa riittää-  koko pellon verran syötävää. Sitä ittiään...

 Ja Koko perhe yhdessä ( muun koulun ja opettajakunnan kanssa) odottaa vain sitä Hetkeä kun suvivirren viimeinen säkeistö kajahtaa ilmoille. Vielä viimeiset aamuherätykset. Viimeiset kokeet. Viimeiset läksyt. Viimeiset viikot. Päivät. Viimeisiä viedään... Nämä rutistukset olisi vielä jaksettava, ennenkuin suurperheen nassikat pääsevät kesälaitumille.

mummuja ja mummuja

                                 Suurperheellisellä on ollut kiire.     Mukamas.

          Ihan tietysti omaa syytään ja tahallisesti tuotettua kiirettä. Se kun on niin muodikasta nykyään. Olla kiireinen.      
                         
                            Omaa tyhmyyttään hankki jälkikasvulleen trampoliinin.

Nyt sitten äiti istuu illat pitkät huolestuneen näköisenä nenä kiinni lasissa. Tai vaihto-ehtoisesti seisoo valmiusasennossa puhelin kädessä ulkona, valmiina ensiapuun.

Normi nassikathan jaksaa kiinnostua tarmpoliinista ostohetkestä seuraavaan viikkoon tai korkeintaan siihen asti kunnes sade alkaa, mutta suurperheellisen  jälkikasvu on sitä mieltä, että siitä se riemu vasta revitään...  Ja mitä useampi nappula   kumimatolla pomppii samanaikaisesti , sitä makeemmat ilmeet on äidillä. Ilmeisesti suurperheen lasten geeniperimään ei kuulu minkäänlainen itsesuojeluvaisto.

 Mottona äidin  mukuloilla voisi olla:  Mitä isommat voltit, sitä valkosempi naama. (Äidillä siis.)
(Tässä vaiheessa pitäisi jo lujasti koputtaa puuhun/päähän kun näinkin pienillä loukkaantumisilla on selvitty tähän mennessä, joskin nyt joka lapsi ontuu jos johonkin suuntaan.)

Lisäksi äidille on tuottanut jonkin sortin aktiviteettiä suvun vanhin mummu (tiettävästi vanhin). Mummu kun on siitä kiusallinen tapaus yhteiskunnalle ettei suostu kuolemaan pois. Yli 90 ja aina vaan jaksaa porskuttaa.

Kiusallista  se on yhteiskunnalle siksi, ettei virallinen taho oikein tiedä miten mummun kanssa pitäisi toimia. Ei ole enää nopsat juoksu-jalat, eikä niin terävä pää, mutta kuitenkin edelleen tietää mitä tahtoo. Juu.

Kotipalvelu käy kerran viikossa, eikä mummu edes enempää haluakkaan.

                                                           Vieraita ihmisiä.
                                       Omaan kotiin. Huseeraamaan ja määräämään.
                                               Kun on aina tottunut itse tekemään.
                                                      Ja tehty niinkuin on haluttu.
                                                                      Itse. 

Jos kerran viikossa suihkuun autettuna... Lisäksi mummu olisi onnesta ympyrällään jos löytyisi joku kodinomainen paikka, missä olisi riittävästi hoitajia ja hoitajilla aikaa. Mutta kun suuntana on ajaa alas jo olemassa olevat laitoksetkin niin paikat on todella kiven alla. Itseasiassa mullan alla - jos oikein ruvetaan asiaa miettimään... Tämän hetkiset jonot kun ovat toista vuotta ja kuinka pitkä on elämänlanka yli ysikymppisellä?

Kutseninan Martan ja kumppanien sote-uudistus ei taida kovinkaan paljon koskettaa tätä mummua...
Mutta jos uudistuksen taso on samaa kuin tähänkin asti niin,  onko tuon nyt niin väliäkään?  Taitaa olla sen verran pitkä ja leiskuva tie, ettei mummu ehdi niitä polkuja tallata enää siinä vaiheessa kun/jos asia etenee kahvien juonnista  käytännön toteutukseen.
                                                                                                                        http://yle.fi/uutiset/maria_guzenina-richardsontyoryhman_aikaansaannoksilla_ei_pyyhitty_poytaa/6574398


Nyt siis täytyy vielä painottaa että Äiti Rakastaa vanhaa mummua. Piste. Ja siitä ei ole enempää keskusteltavissa. Sen minkä kirjoittaja voi tehdä mummun eteen, sen kirjoittaja tekee. Yhdessä oman äitinsä kanssa. Virallinen nimitys asiasta kai hienosti, omaishoitaja. 

Lapsena äiti vietti paljon aikaa mummun hoivissa ja sisarusten kanssa  siitä tulikin aina mojovat tappelut, kenen vuoro oli sillä kertaa jäädä mummulle yökylään...  Mummu kun aina teki plättyjä, leipoi pullaa, kutoi sukkaa ja ne marjaretket mitä tehtiin  ja ja ja....              

Lukematon määrä ihania asioita.  
                                         Rakkaita muistoja.   <3                                                                                                          
                                                       Ja niin osat ovat vaihtuneet...

                               Hoivaajasta on tullut hoivattava. Ja hoidettavasta tullut hoitaja.


#Kyseessä oleva  mummu ei viralliselta sukulais-statukseltaan ole meidän mummu, sen kummemmin kuin muidenkaan mummu, koska  mummulla ei ole omia lapsia. Mutta koska sukulaisuus-suhde on kuitenkin olemassa ja iän puolesta mummua voi kutsua mummuksi, kutsumme mummua mummuksi. Kirjoittajan lapsilla  toki on yksi oikea virallinen mummu- eli kirjoittajan oma äiti. Ja muutama väärä, joita kirjoittajan lapset ovat omineet itselleen. Tai ainakin lainaavat välillä...#


               Joten rakkaudella kaikille maailman mummuille, joko omille tai toisten omille:                                                          

                                        Olette rakkaita, olette ihania, olette arvokkaita.
                                            Olette tärkeitä. Jokainen omalla tavallaan.
                                     
                                               

tätähän tämä nyt sitten on...

 Äiti-ihminen tuntee tällä hetkellä itsensä surkeeksi blogin pitäjäksi...

Mutta kun tämä on tätä...

yhtä puuroa koko viikko...

Ja sitten kävi näin....

nimittäin meijän Täplä...

ryhtyi suurperheelliseksi.

kissan pentuja ja trampoliinillä pomppimista

Tänään kun tulin koulusta äiti sano että meille on yllätys! Mä pidän yllätyksistä. Äiti vei meijät Oon huoneeseen ja siellä makas meijän kissa Oon sängyllä ruokkimassa neljää pientä kissan pentua! Mä oon vieläki yli yli innoissani! Sillä mä rakastan kissoja ja kissan pentuja! Yks niistä oli pikimusta sillä oli kyl ihan yli yli pieni valkonen laikku siitä tulee varmasti nätti\komea  tyttö\poika kissa. Meille tuli viikonloppuna trampoliini se on kivaa koska mun mielestä meillä ei ennen oo ollu tramppa. siellä on kiva pomppia ja leikkiä possua tai muumiota äiti on kieltäny tekemästä voltteja koska siinä voi satuttaa ittensä pahasti mutta en mä ees tee voltteja sillä kerran ku mä olin mökillä meijän naapurin ( äitin kaverin) trampalla pomppimassa niin mä tein voltin ja sitte pä päädyinkin niskoille. Se sattu tosi kovaa.

Torstai on toivoa täynnä :)

Eletään hetkessä!!

 Elämä on ihanaa!!

Nautitaan siis tästä päivästä. Täysillä :)

vappua...

 Kevään pakanalliset kinkerit on nyt onneksi pakollisesti vietetty.  Marssimaan ei suurperheellinen joutanut ja mieltäkin osoitettiin vain kotimatkalla, mutta jenkki-autojen kulkueeseen sen sijaan päästiin eksymään, ihan vahingossa...

  Jonossa oli vaikka minkälaista ameriikan ihmettä. Leveitä periä ja muhkeita muotoja, sporttista ja matalaa mallia  ja sitten tämä meidän auto...   Joka siis tuotti varmasti  yhtä hämmentyneitä ilmeitä jenkkiautoilijoissa kuin äidin ilme oli tuijottaessaan kiiltäviä kromipintoja ja lieskoja autojen kyljissä...

Näky oli kyllä kieltämättä komea  : )

Onneksi kuitenkin äiti välttyi julkiselta nolaamiselta ja tajusi ajoissa poistua vähin äänin paikalta.

Hattara on yhtä hyvää kuin aina. Paitsi pikku Yyn mielestä. Pikku Yy katselikin ihmeissään kun äiti ahtoi innolla tyynyntäytteiden näköistä tavaraa sisuksiinsa...

 Vielä oudompi asia pikku-Yyn mielestä oli se kun  Aikuiset ihmiset olivat vetäneet päähänsä ja päällensä mitä kummallisemman näköisiä juttuja - naamareista ja peruukeista haalareihin ja töräyttelivät torvilla ja käyttäytyivät muutoinkin melkoisen erilailla vrt. normaaliarkeen.

 Ja erityinen närkästyksen aihe oli yleinen roskaaminen. Miten tekopyhää oli äitin valittaa Yhden karkkipaperin heittämisestä kadun varteen,  kun torillinen ihmisiä kokoontui  yleiseen rellestämiseen ja tori muistutti juhlinnan jälkeen lähinnä kaatopaikkaa...

 Ilmeistä kuitenkin on, että suurperheellisen lapset viettävät sen verran ankeaa lapsuutta etteivät ymmärtäneet  tuon taivaallista juhlan luonteesta, joten ihmettely torilla jäi sangen lyhyeksi.

Äiti kiittää kaikkia torilla olleita. Kävimme lasten kanssa ehkä tämän kevään mielenkiintoisemmat keskustelut aikuisista ihmisistä ja suomalaisista juhlaperinteistä...



#Suurperheellisellä olikin kotimatkalla paljon selitettävää...#

Aurinkoista vappua :)

meidän perheen vappua...

 T. Äiti ja sen tytär